Holiday smoliday? Didn’t think so

My calendar says July ends tomorrow. Which in the case for Finns it means summer is almost over. July is usually the month everyone has their holiday, since it’s usually the warmest and sunniest, but this year the temperature has been exceptionally low and barely +20C. In case of not having time to actually have a holiday (ahem..yours truly) it doesn’t really matter whether it is raining cats and dogs, since _one_must_write.

I managed to load myself waaaayyyy too much writing for this summer, but as we say in Finnish the greedy one meets an awful ending, and I can only blame myself. I’ve booked my schedule in August with a lot of seminars both here in Finland as in England, and on top of that I have three article deadlines as well. Hence the not having time for a holiday.

Regarding my current study about online violence, it has been interesting to follow the current anti- and pro-racism discussion. Finns Party (Perussuomalaiset in Finnish) has caused a turmoil in the media because of the party members’ comments on multiculturalism as something to actively fight against and how African immigrants should be sterilizedThese developments lead to a huge protest rally, which took place on Tuesday with 15.000 people participating.

My survey about online violence (in Finnish) is still open and I’m delighted that there is already over 350 responds. I’m targeting 500, which I hope will reach in August when people get back from their holidays.

When not writing or editing article manuscripts I’ve been busy with research literature. This Is Why We Can’t Have Nice Things – Mapping the Relationship between Online Trolling and Mainstrem Culture (2015) by Whitney Phillips has been an utter delight to read and also a perfect excuse to spend time in my hammock at my balcony. Can’t remember the last time I laughed so much while reading a research book! (But it probably tells more about me than Whitney’s writing.)

Next week I have the pleasure of attending the thesis defence of a colleague, Sari Östman, who will be defending her Digital Culture thesis about life publishing. ‘What kind of an update would this make?’ Cultural appropriation of life-publishing is published in Finnish only, but you can check her other work from Academia.edu. Yay, a good excuse to dress up nice and be geeky with my digiculture colleagues.

On fieldwork: digging too deep

Doing research online has sometimes quite unexpected results when you just begin googling for search words and end up clicking link after link. Today I wanted to search “memorial trolling” and “rip trolls”, which stand for a specific type of trolling with the intention to harass and disturb mourners in online memorials, such as in memorialized Facebook profiles or memorial videos on YouTube. One part of my current research is handling this area, but following the links and other material also resulted to discussions about the Deep Web.

I am very well aware of the disturbing material embedded in that area of the internet and with no desire to actually explore it, which is why I decided to see what others have thought of it and clicked a few YouTube videos explaining the concept and content of Deep Web. Unfortunately I ended up with the kind of sickening topics, and I do not wish to portray any of them here in detail, but only to note that the kind of evil this world holds has seized to amaze me. It just makes me sick to my stomach.

Jon Berkeley/Getty Images

When I explain – to anyone interested – about my current research of online violence, many of them usually ask my opinion what should be done to hate speech, bigotry, misogyny, bullying etc., and – especially – how they could be prevented and stopped. The interesting thing is, that these questions usually bear a small sign of hope, that it is possible to stop online violenceThat there is a way to end all the hate and malice. And to their disappointment, I usually answer in an elusive manner, since I do not want to ruin that small glimmering hope. I really wish there would be a way to just wave a star pointed wand and make it all better, but unfortunately the world does not work that way.

Of course there are laws, legislations and programs, apps and other ways to report, and often even catch the bad guys, but evil is like weeding. You plug one, there’s three more. Also, in my research, my intention is not to examine “how to stop them”, since it is not possible, but trying to create a deeper understanding of online violence, its complexity and nuances that are breeding new online cultures, both visual and textual. Online violence as a term is also very broad, which can contain anything from hateful commenting to actually violently harassing someone, such as with revenge porn. That’s why I have three case studies I will be conducting during this three-year project.

With this topic I also need to restrict myself for not going too deep and staying “at the shallow end”. It’s not only for my mental health, but also for my personal safety, since there’s no reason to bite the hand that “feeds” my research.

To get back to my initial topic, trolling, and to end this post on a lighter note, I have some great news as well: This is Why We Can’t Have Nice Things (2015) by Whitney Phillips is finally out! I have looked forward for this since the first time I heard about Whitney’s work in 2011 and I immediately ordered a copy from for myself. So excited! Will definitely get back to the book when possible.

In the meanwhile: play nice, people.

How to follow my blog? / Miten voit seurata blogiani?

I got a message some time ago from a person who recommended I would create a Facebook page for this blog, so it would be easier to discuss and follow. It seems that commenting blogs is not as straightforward as commenting in Facebook (or in Twitter for that matter), which is why – drums – you can now Like and Follow in:

Facebook – Bits in the Space

Bloglovin´ (can’t add a widget yet, they don’t support WordPress)

my Twitter account

or via email (check the sidebar)

I’m hoping to start posting more, especially when I will be visiting Stockholm from September onwards as a visiting scholar in Existential Terrains project.

____

Ja samma på finska, eli sain jokin aika viestiä, että blogiani olisi miellyttävämpi seurata ja kommentoida Facebookissa. Aiemmin olen jakanut postauksia vain omille Facebook-ystävilleni, mutta koska olen tarkka siitä kenet hyväksyn kaverikseni, tein julkisen sivun myös. Keskustelua on tullut muutoinkin enemmän Twitterin puolella, minkä vuoksi mielelläni tarjoan monta eri vaihtoehtoa blogini seuraamiselle.

Facebook – Bits in the Space

Bloglovin´ (en voi lisätä vimpainta sivupalkkiin, koska Bloglovin’ ei tue WordPressiä)

Twitter tilini

tai sähköpostitse (sivupalkissa on tilauslomake)

Yritän parhaani mukaan aktivoitua enemmän bloggauksessa. Monesti haluaisin jakaa linkkejä varsinaisen postauksen sijaan ja nyt voin tehdä sen myös Facebookissa. Etenkin ensi syyskuusta alkaen pyrin lisäämään bloggaamista, sillä olen vierailevana tutkijana Tukholman yliopistossa Existential Terrains projektissa koko syksyn.

Verkkoväkivaltakyselyn alustavia – yllättäviä – tuloksia

Kesähelteet saapuivat juuri parahiksi, kun pitäisi istua koneen äärellä tiiviisti nenä ruudussa artikkeleita kirjoittaen. Yleensä kelien lämpenemisellä on suora yhteys työtehokkuuden laskemiseen, mutta takapihan terassilla on yllättävän hyvä työskennellä myös kovemmallakin helteellä. Puhumattakaan parvekkeen riippukeinusta, jossa työskentelen yleensä luettavien tekstien parissa. Tällä hetkellä työn alla on useampi teksti liittyen suunnitteluantropologiaan (design anthropology) ja Facebookin sururituaaleihin, sekä pari katsausta internet etnografiaan ja verkkoväkivaltaan.

Jälkimmäiseen liittyen: kyselyni verkkoväkivallasta on ollut nyt hiukan alle kaksi viikkoa avoinna ja se sai jo ensimmäisen aukioloviikkonsa aikana yli 300 vastausta. Sen on huikea määrä ja kyselyn suosiosta itsekin innostuneena tavoittelen nyt vähintään 500 vastaajaa. En ole vielä päättänyt milloin suljen kyselyn, mutta arvelisin sen menevän elokuun loppuun. Kaikkien vastanneiden keskenhän arvon myös neljän kappaleen Finnikino-elokuvalippupaketin, joten osallistu ihmeessä sinäkin! Mikäli olet jo osallistunut, jaa tietoa eteenpäin.

Tällä hetkellä vastaajien sukupuolijakauma on edelleen hyvin naisvoittoista, mikä tutkitusti on usein kyselyjen ongelma* ellei itse tutkimuskysymys tähtää juuri tähän jakaumaan. Väitöskirjassani törmäsin ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti tähän ilmiöön, mutta siihen vaikutti myös aihe: naiset aktivoituvat yleensä useammin surun ja kuoleman keskustelusta.

Näyttökuva 2015-07-02 kello 14.22.06

Muissa demografisissa tiedoissa korostuu vastaajien nuorehko ikä sekä vuositulojen alhaisuus (alle 15.000€/v), minkä oletan korreloivan suoraan toisiinsa ja toistaiseksi oletankin vastaajien olevan opiskelijoita.

Näyttökuva 2015-07-02 kello 14.22.14

Vastaukset ovat myös ilahduttavan yksityiskohtaisia avointen osioiden saralla, sillä en odottanut niin yksityiskohtaista pohdintaa ja mietiskelyä teemasta. Moni on kirjoittanut hyvin laajoja pohdintoja kokemuksistaan, mikä tutkijalle on valtavan suuri aarre. Kiitos kaikille vastaajille siis jo nyt! Vastaajista myös noin 34 henkeä on kertonut itse olleensa väkivaltainen verkossa, mutta nopean silmäilyn perusteella väkivalta on liittynyt kiihtyneeseen mielentilaan ja keskustelun ns. “raiteilta lähtemiseen”, eikä esimerkiksi vakavampaan systeemaattiseen häirintään ja ahdisteluun.

Toistaiseksi kiinnostavin osio tutkimuksellisesti on ollut tunteita käsittelevä osio. Halusin ymmärtää millaisia tunteita aiheuttavat itse koettu, itse aiheutettu sekä jota kuta toista kohtaan nähty verkkoväkivalta.

Näyttökuva 2015-07-02 kello 14.43.34

Häpeä näyttäisi olevan pääasiallisin tunne itse aiheutetusta väkivallasta. Mikäli vastaajamäärän kasvaessa ei tämä osio muutu, näyttäisi tämä poikkeavan radikaalisti omasta ennakko-oletuksestani eli vahingonilosta. Olen erittäin yllättynyt ja innoissani tästä tuloksesta! Hyvin kiinnostavaa.

Vihapuhe verkossa on ollut muutoinkin paljon esillä sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa. Esimerkiksi juhannuksen aikana somekouhun aiheuttanut Timo Hännikäinen mainitaan kyselyvastauksissa muutamaan otteeseen. Itse aineistoanalyysiin pääsen tämän kyselyn kanssa kuitenkin vasta syksymmällä, kun lähden vierailevaksi tutkijaksi Tukholman yliopiston mediatutkimuksen laitokselle Existential Terrains tutkimusprojektiin.

Nyt kuitenkin pitää vielä nauttia kesästä (ja koirien riemuksi myös niistä kärpäsistä) ja saada nämä akuutit tekstit pois käsistä.

* Curtin, R., Presser, S., & Singer, E. (2000). The effects of response rate changes on the
index of consumer sentiment. Public Opinion Quarterly 64: 413–428.

Moore, D. L., & Tarnai, J. (2002). Evaluating nonresponse error in mail surveys. In: Groves, R. M., Dillman, D. A., Eltinge, J. L., and Little, R. J. A. (eds.), Survey Nonresponse, John Wiley & Sons, New York, pp. 197–211.

Osallistu kyselytutkimukseen vihapuheesta ja väkivallasta verkossa

Oletko joutunut vihapuheen tai väkivaltaisen toiminnan kohteeksi verkossa?

Oletko nähnyt tällaista toimintaa jota kuta toista kohtaan?

Oletko itse toiminut väkivaltaisesti verkossa?

Osallistu kyselytutkimukseeni: https://www.webropolsurveys.com/S/CBF1317B6B74224C.par Tutkimus liittyy postdoc-hankkeeseeni, jossa tarkastelen verkkoväkivallan retoriikkaa ja diskursseja eri konteksteissa. Ks. lisätietoja (englanniksi).

Katso Thanatoksen uusin numero!

Vuoden 2015 ensimmäisen Thanatos-numeron teemana on itsemurha, jota tarkastellaan neljässä tieteellisessä artikkelissa eri tieteenaloilta. Artikkeleissa käsitellään itsemurhailmiötä ja -käyttäytymistä sekä itsemurhan representaatioita ja tekoon liittyviä käsityksiä erilaisissa kulttuureissa menneisyydessä ja tänä päivänä. Teemanumerossa on myös itsemurhaa ja itsemurhantutkimusta kulttuurintutkimuksellisesta näkökulmasta problematisoiva katsaus, kolumni itsemurhan tehneiden läheisten tukiryhmien toiminnasta, kirja-arvio, konferenssiraportti kevään Surukonferenssista sekä essee, joka tarkastelee kuoleman ja kuolemanpelon ilmentymistä ja käsittelyä zombikulttuurissa ja Zombie Run Pori 2015 -tapahtumassa.

Itsemurha on klassinen ja alati ajankohtainen tutkimuskohde, jota on käsitelty lähes jokaisen tieteenalan piirissä. Suomen itsemurhakuolleisuus on tunnetusti kansainvälisesti katsoen suuri, ja muodostaa merkittävän kansanterveydellisen ongelman. Teemanumerossa esitellään uusia tutkimustuloksia ja itsemurhatutkimuksen kentällä käytävää keskustelua sekä tarjotaan tuoreita näkökulmia itsemurhan ymmärtämiselle.

Lue koko lehti klikkaamalla alla olevaa kuvaa.

Kirjoittamisesta

Kirjoittaminen.

Minulla on siihen ristiriitainen suhde. Toisaalta sana merkitsee maailmojen luomista ja oven avaamista jonnekin toiseen ulottuvuuteen, vaatekaappia Narniaan, jäniksenkoloa, tähtipölyä Mikä-Mikä-Maahan. Se on ollut se tapa, millä olen lapsuudesta saakka jäsentänyt omaa maailmaani ja kokemuksiani siinä. Lukutoukkana haaveilin myös pitkään ensisijaisesti kirjailijaksi tulemisesta, ja kunnianhimoisena varhaisteininä jätinkin ensimmäisen fiktiokäsikirjoituksen Otavalle varhaiskypsässä 13-vuoden iässä. Käsikirjoitus ei mennyt kustannustoimittajan seulasta lävitse, mutta sain takaisin ystävällisen ja rohkaisevan kirjeen, jossa kehoitettiin jatkamaan ja kehittämään ilmaisua.

Writing a book is learning to be patient

Sittemmin niin fyysiseen kuin virtuaalisen pöytälaatikkoon kertyi sivukaupalla novelleja ja runoja, esseitä ja muita tekstejä, joissa kokeilin mahdollisimman laajasti erilaisia tyylilajeja. Luin kirjallisten esikuvieni tekstejä kuin piru raamattua ja yritin oppia ne tarinankerronan tekniikat, joilla saatiin lukija koukuttumaan ja teksti soljumaan. Kehitin systemaattisesti omaa ilmaisuani ja yritin löytää oman tapani kirjoittaa.

Yliopistossa tämä kaikki kuitenkin tyrehtyi, sillä suurin osa kirjalliselle ilmaisulle varatusta ajasta meni opiskelutöihin. Satunnaisesti kirjoitin puhekielistä blogia, mutta nimimerkin takaa ja päiväkirjamaisesti elämäjulkaisten. Maisteriopinnoissa upotin itseni pro gradu -työn kirjoittamiseen ja sen jälkeen kuvioon tuli väitöskirja, joka viimeistään iski viimeisen naulan luovan kirjoittamisen arkkuun.

IMG_0674

Kirjoittamisesta tuli työtä.

Aiemmin sivumäärä tuntui aina hyvin merkitykselliseltä saavutukselta. Se tuntui hurjalta ajatella, että minä itse olen kirjoittanut nuo kaikki kolmekymmentä tai sata sivua. Tai kaksi ja puoli sataa sivua. Ne ovat minun sanojani ja ajatuksiani, tosin sivuten myös toisten kirjoittajien, tutkijoiden, ajatuksia. Mutta se ei enää ole tuntunut samalla tavalla tärkeältä, merkitykseltä, kuin aiempi kirjoittaminen. Kun kirjoittaminen oli vielä mielikuvituksen ruokkimista, kaukana teknisistä rajoitteista, ja muodollisuuksista.

image2

Alku – keskikohta – loppu.

Myös akateemisella artikkelilla on vastaava runko. Erityisesti humanistisissa tieteissä kielellinen ilmaisu on akateemisessa kirjoittamisessakin tärkeää, sen sijaan, että käyttäisi rivejä mahdollisimman laajan lähdeviitekirjaston esittelemiseen. Mutta kun kirjoittamisesta on tullut osa työtä, ja hyvin keskeinen osa sitä, siitä on tullut myös monella tapaa vaikeampaa. Kun kirjoittaminen on luovaa ja inspiraatiokeskeistä, ei tekstiä määrällisesti välttämättä synny kovin paljon, mutta sen tuottaminen on eri tavalla “hyvää fiilistä”. Moni ammattikirjoittajakin ylläpitää tiettyjä rutiineja, kuten aamun ensituntien aikana ahkerointia ja iltapäivällä editointia. Samaan tapaan olen myös tutkijana yrittänyt rakentaa vastaavia rutiineja. Houkutella niitä sanoja esille ja systemaattisesti yrittää ylittää itseasettamiani esteitä ja “valkoisen paperin kammoa”. Pomodoro-tekniikka, SelfControl-sovellukset ja muuta kikkailut toimivat myös niinä päivinä, kun joutuu olemaan keskimääräistä ankarampi itselleen.

image1

Tiedän jo aika tarkkaan omat tehokkaat päivärutiinini, ja kun joinain päivinä se ajatus ei vain kulje, ja tekstiä ei vain synny, sen on annettava olla. Lenkki koirien kanssa, tiskaaminen, puutarhatyöt (kitkemisen valtava voima!) ja puolison tai kollegan kanssa keskusteleminen avaavat monesti isommatkin lukot.

Mutta onkohan sitä samaa kirjoittamisen taianomaista tuntua enää mahdollista tavoittaa? Onko sinulla hyväksi todettuja tekniikoita?

Welcome to Data Science Hackathon – Citizen Mindscapes & Suomi24

Interested in science, large data sets, creating tools to hack data? Welcome to Data Science Hackathon -Citizen Mindscapes & Suomi24 29.-30.5.2015.

The main goal of the event is to allow researchers and coders work together and find new ways of collaborating in the field of data science. Over two days, teams consisting of coders and researchers will figure out research problems and create solutions and demos to find their answers.

Curious to know more? See Futurice event info and see you there!

Kriisiseminaarista avoimeen tieteen tutkimusetiikkaan – tutkija panelistina

Kiireinen viikko takana. Maanantaina olin asiantuntijapaneelissa Turvallisuuskomitean ja opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämässä Henkisen kriisinkestävyyden seminaarissa. Aiheena oli “Median merkitys kriisissä” ja keskustelemassa oli itseni lisäksi myös YLEn vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen, Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Petri Korhonen, sekä valtioneuvoston kanslian viestintäjohtaja Markku Mantila.

Alustimme kukin oman puheemme lyhyesti ja käsiohjelmissa oli jaettuna laajemmat 4000 merkin puheenvuorot. Itse luonnollisesti keskityin omasta näkökulmasta mediaan teknologian ja internetin näkökulmasta, sekä miten esimerkiksi kuoleman aiheuttamaa henkilökohtaista tai yhteisöllistä kriisiä voidaan purkaa verkkoteknologioiden avulla. Yleisöstä nousi myös kiinnostavia näkökulmia verkkovihasta, trolleista, medialukutaidosta sekä viestinnän monikanavaisuudesta. Keskustelimme myös auktoriteetin merkityksestä, eli siitä, kuka viestii missä, milloin ja kenelle kriisin hetkellä.

Tänään puolestani olin mukana ATT-hankkeen Avoimen tieteen areenalla, joka järjestettiin Helsingin yliopiston Siltavuorenpenkereen tiloissa Minerva-aukiolla. Tavoitteena oli keskustella avoimesta tieteestä, avoimista tutkimusaineistoista sekä tutkimuseettisistä kysymyksistä monilta eri näkökanteilta. Panelisteiksi oli valittu mielestäni todella kiinnostava otos eri tieteenaloja:

  • Anna Haverinen, digitaalinen kulttuuri, Turun yliopiston Porin yksikkö
  • Karoliina Honkala, kemia, Jyväskylän yliopisto
  • Veronika Laippala, kielitieteet, Turun yliopisto
  • Jussi Paananen, biolääketiede, Itä-Suomen yliopisto
  • Sami Pihlström, filosofia, Helsingin yliopisto
  • Ilpo Vattulainen, biologinen fysiikka, Tampereen teknillinen yliopisto

Alustimme jokainen keskustelua kymmenisen minuuttia, ja vaikka etukäteen olin pähkäillyt riittääkö minulla sanottavaa, huomasin videolta, että olin tehokkaasti papattanut melkein tasan kymmenen minuuttia (ks. kohta 35.10-45.00). Meille oli etukäteen annettu kysymykset, joita pohtia ja itse sain pureskeltavaksi kysymyksen tutkimusaineistojen kaupallisuudesta eli onko kaupallisuus ja kaupallinen käyttäjäseuranta elimellinen osa verkkoa, ja miten tutkia eri aineistoja verkossa eettisesti.

Kollegani Sari Östman ja Riikka Turtiainen ovat luoneet seuraavan tutkijan eettisen huoneentaulun, jota mainostinkin omassa puheessani. Tätä taulua voi käyttää työkaluna, kun määrittelee tutkimuksen alussa, sen aikana ja tutkimuksen päätteeksi eettisiä näkökulmia.

Korostin myös omassa puheessani kontekstuaalisuuden merkitystä eli sitä, kuinka verkkotutkimuksessa (erityisesti) aiheen valinta ratkaisee eettisyyden asteen. Tutkimuseettisistä, tekijänoikeudellisista ja henkilötietosuojalain määritelmistä huolimatta esimerkiksi itse pyysin aina tutkimusluvan, vaikka aineisto (esim. muistoblogi) olisi ollut julkisesti saatavilla. Koin sen osaksi vastuullista lähestymistapaa sekä intiimin ja herkän aiheen kunnioittamista. Varsinkin semi-julkisissa verkkotiloissa, kuten Facebookissa, moni unohtaa kirjoittavansa vaikkapa täysin julkiseen ryhmään. Tällöin mielestäni ryhmän perustajalla ja jäsenillä oli oikeus kieltää havainnointini. Usein sainkin vastaukseksi nimittäin “tätä ei ole tarkoitettu tutkimuskäyttöön, vaan meidän läheisen suremiseen ja muistelemiseen”.

Tutkimusaineistojen avoimuus ja open access oli kiinnostava näkökulma myös. Omalla alallani en ole esimerkiksi vielä törmännyt siihen, että kirjoittajan pitäisi itse maksaa open access julkaisulle oman artikkelinsa julkaisemisesta, mutta ilmeisesti joillain aloilla tämä alkaa olla jo valitettava käytäntö. Valitettava sen vuoksi, että esimerkiksi apurahatutkijoille monen sadan tai jopa tuhannen euron maksu on aivan liian iso kynnys. Thanatoksen toimituskunnan pitkäaikaisena jäsenenä (ja lehden perustajajäsenenä) emme ole toimituskunnassa joutuneet vielä vastaavien kysymysten eteen, mutta meidän arkistomme ei olekaan (vielä) niin massivinen, että joutuisimme sen vuoksi miettimään kustannuskysymyksiä samalla tavalla.

Kaiken kaikkiaan kiinnostavia keskusteluja tällä viikolla ja Twitter-tilini onkin sauhunnut. Kiinnostavilla ja antoisilla tapahtumilla on kuitenkin sivuvaikutuksensa, sillä artikkelin deadline vilkkuu kuun lopussa, ja sen vuoksi joudun paiskimaan töitä viikonloppunakin. Mutta mikäpäs kotikonttorin terassilla on nakutellessa, kun kelit suosivat ja kahvia riittää.

Grief in the Digital Age – how memories are preserved and shared (video)

This documentary by 72U depicts my research results on point. How much people can share and learn about their loved ones through social media, and how much it gives comfort.

“Not all get to see their loved one like this.. I get to see him in YouTube whenever I want.”

“I’ve discovered that my son has crazy dance skills! His passion.. I wasn’t present on those moments, but his friends were.”

“If Tom’s Facebook page ever got deleted I would be devastated, like I’ve lost him all over again.”

“I’m looking at him through the eyes of others, how they saw him.”