Kirjoittamisesta

Kirjoittaminen.

Minulla on siihen ristiriitainen suhde. Toisaalta sana merkitsee maailmojen luomista ja oven avaamista jonnekin toiseen ulottuvuuteen, vaatekaappia Narniaan, jäniksenkoloa, tähtipölyä Mikä-Mikä-Maahan. Se on ollut se tapa, millä olen lapsuudesta saakka jäsentänyt omaa maailmaani ja kokemuksiani siinä. Lukutoukkana haaveilin myös pitkään ensisijaisesti kirjailijaksi tulemisesta, ja kunnianhimoisena varhaisteininä jätinkin ensimmäisen fiktiokäsikirjoituksen Otavalle varhaiskypsässä 13-vuoden iässä. Käsikirjoitus ei mennyt kustannustoimittajan seulasta lävitse, mutta sain takaisin ystävällisen ja rohkaisevan kirjeen, jossa kehoitettiin jatkamaan ja kehittämään ilmaisua.

Writing a book is learning to be patient

Sittemmin niin fyysiseen kuin virtuaalisen pöytälaatikkoon kertyi sivukaupalla novelleja ja runoja, esseitä ja muita tekstejä, joissa kokeilin mahdollisimman laajasti erilaisia tyylilajeja. Luin kirjallisten esikuvieni tekstejä kuin piru raamattua ja yritin oppia ne tarinankerronan tekniikat, joilla saatiin lukija koukuttumaan ja teksti soljumaan. Kehitin systemaattisesti omaa ilmaisuani ja yritin löytää oman tapani kirjoittaa.

Yliopistossa tämä kaikki kuitenkin tyrehtyi, sillä suurin osa kirjalliselle ilmaisulle varatusta ajasta meni opiskelutöihin. Satunnaisesti kirjoitin puhekielistä blogia, mutta nimimerkin takaa ja päiväkirjamaisesti elämäjulkaisten. Maisteriopinnoissa upotin itseni pro gradu -työn kirjoittamiseen ja sen jälkeen kuvioon tuli väitöskirja, joka viimeistään iski viimeisen naulan luovan kirjoittamisen arkkuun.

IMG_0674

Kirjoittamisesta tuli työtä.

Aiemmin sivumäärä tuntui aina hyvin merkitykselliseltä saavutukselta. Se tuntui hurjalta ajatella, että minä itse olen kirjoittanut nuo kaikki kolmekymmentä tai sata sivua. Tai kaksi ja puoli sataa sivua. Ne ovat minun sanojani ja ajatuksiani, tosin sivuten myös toisten kirjoittajien, tutkijoiden, ajatuksia. Mutta se ei enää ole tuntunut samalla tavalla tärkeältä, merkitykseltä, kuin aiempi kirjoittaminen. Kun kirjoittaminen oli vielä mielikuvituksen ruokkimista, kaukana teknisistä rajoitteista, ja muodollisuuksista.

image2

Alku – keskikohta – loppu.

Myös akateemisella artikkelilla on vastaava runko. Erityisesti humanistisissa tieteissä kielellinen ilmaisu on akateemisessa kirjoittamisessakin tärkeää, sen sijaan, että käyttäisi rivejä mahdollisimman laajan lähdeviitekirjaston esittelemiseen. Mutta kun kirjoittamisesta on tullut osa työtä, ja hyvin keskeinen osa sitä, siitä on tullut myös monella tapaa vaikeampaa. Kun kirjoittaminen on luovaa ja inspiraatiokeskeistä, ei tekstiä määrällisesti välttämättä synny kovin paljon, mutta sen tuottaminen on eri tavalla “hyvää fiilistä”. Moni ammattikirjoittajakin ylläpitää tiettyjä rutiineja, kuten aamun ensituntien aikana ahkerointia ja iltapäivällä editointia. Samaan tapaan olen myös tutkijana yrittänyt rakentaa vastaavia rutiineja. Houkutella niitä sanoja esille ja systemaattisesti yrittää ylittää itseasettamiani esteitä ja “valkoisen paperin kammoa”. Pomodoro-tekniikka, SelfControl-sovellukset ja muuta kikkailut toimivat myös niinä päivinä, kun joutuu olemaan keskimääräistä ankarampi itselleen.

image1

Tiedän jo aika tarkkaan omat tehokkaat päivärutiinini, ja kun joinain päivinä se ajatus ei vain kulje, ja tekstiä ei vain synny, sen on annettava olla. Lenkki koirien kanssa, tiskaaminen, puutarhatyöt (kitkemisen valtava voima!) ja puolison tai kollegan kanssa keskusteleminen avaavat monesti isommatkin lukot.

Mutta onkohan sitä samaa kirjoittamisen taianomaista tuntua enää mahdollista tavoittaa? Onko sinulla hyväksi todettuja tekniikoita?

Advertisements

TÄNÄÄN: Akateemisuuden protesti hyödyn aikakautta vastaan

“Tilaisuus ei paranna Suomen mahdollisuuksia palata AAA-luottoluokitukseen. Sillä ei ole järjestäjää, selkeää agendaa, brändiä tai logoa. Se on vahvuusalueeltaan aivan epämääräinen eikä vastaa työelämän tai yritysmaailman tarpeisiin. Osanottajat ovat sitoutuneet siihen, että tilaisuudesta ei jää jälkeäkään TUHAT-tietokantaan eikä yliopistomme ranking-sijoitus siis tule värähtämäänkään. Tapahtumassa on tarjolla puhdasta tietoa ja kommunikaatiota eikä lainkaan tiedon ja kommunikaation kvantifiointia tai raportointia. Kannattanee siis ehkä tulla. Emme edes laske osanottajia.” Janne Saarikivi – Vapaa yliopisto liikaa lukeville. Työelämän tarpeisiin vastaamaton tapahtuma Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlan kunniaksi.

Viime aikaisiin tiedepoliittisiin keskusteluihin liittyen tule tänään Helsingin yliopiston Porthanian rakennuksen liepeille osallistumaan tieteelliseen tapahtumaan, joka ei  tule näkymään Tuhat-tietokannassa, se ei nosta kenenkään h-indeksiä tai muutakaan virallisilla mittareilla olevaa tieteellistä tolloksellisuutta (entistä kakkosohjaajaani prof. Outi Fingerroossin sanoja lainatakseni). Itsekään en ole Helsingin yliopiston jäsen tai työntekijä, mutta aion mennä osoittamaan tieteellisen kollegiaalisen tukeni asiassa, sekä nauttimaan tunnelmasta!

Tapahtuman Facebook-sivuilta lainattua:

“Älä lue liikaa tai sinusta tulee akateeminen.”

Jorma Ollila, Helsingin yliopiston hallituksen jäsen Slush-kasvuyritystapahtumassa

———————————————————————

Tästä tilaisuudesta et saa opintopisteitä. Eivätkä luennoitsijat ja yliopisto saa merkintöjä TUHAT-tietokantaan.

Tämä tilaisuus on liikaa opiskelua, vapaan lukeneisuuden juhla, akateemisuuden protesti hyödyn aikakautta vastaan.

Me olemme ylpeitä akateemisuudestamme. Haluamme olla yliopistolaisia, emme kasvuyrittäjiä. Pidämme luentoja toisillemme yliopiston ulkopuolella, koska yliopiston sisäpuolella meidän odotetaan tuottavan rahaa, innovaatioita, yritystoimintaa, julkaisuja, tutkintoja tai kärkisijoja yliopistorankingeissa.

Emme tulleet yliopistoon näistä syistä. Olemme yliopistolaisia, koska haluamme tietoja, ymmärrystä, sivistystä ja viisautta. Olemme yliopistolaisia saadaksemme selville, minkälainen todellisuus on.

Haluamme, että yhteiskunnassa on paikkoja, joiden tavoite ei ole määritettävissä ja tuotto mitattavissa kuin ämpärin tilavuus.

Oikeassa yliopistossa tavoitellaan tietoa ja ymmärrystä enemmän kuin rahaa ja menestystä. Siellä luotetaan siihen, että jos tiede on rehellistä, se on lopulta myös hyödyllistä.

Akateemisella vapaudella on tarkoituksensa, nimittäin luovuus. Suurin osa kaikesta, mitä maailmassa on keksitty, on keksitty sattumalta. Luovuus, kuten sivistys, viisaus ja moraali vaativat oikeaa akatemiaa, jossa luetaan vapaasti, tarpeettomasti ja ylenpalttisesti.

Yliopistomme on 375 vuotta vanha. Yliopistolla on omat syynsä olla olemassa: tieto, tutkimus, oppi, sivistys, ymmärrys, uteliaisuus ja luovuus. Yliopisto ei koskaan ole ollut ainoastaan valtion, keisarin, kuninkaan tai kirkon palvelija. Siellä on aina arvioitu vallitsevia arvoja kriittisesti. Tänäänkään yliopisto ei ole pelkkä talouselämän palvelija ja innovaatiotehdas.

Nyt yliopistohenkilökunnan aika menee pitkälti oman tekemiseen raportointiin ja toisten tekemisten arviointiin. Sen sijaan, että tutkimus- ja opetushenkilökunta tutkii ja opettaa, se kirjoittaa rahoittajille kaunistelevia satuja oman tutkimuksen arvosta, perustelee olemassaoloaan. Tähän käytämme aikamme ja energiamme, vaikka haluaisimme palvella tiedettä.

Jatkuva mittaaminen, raportointi, evaluaatio ja huippuretoriikka on oikean luovan ja viisaan yliopiston vastakohta. Mutta yliopisto hehkuttaa sijoituksia rankingeissa ja julkaisumäärissä, kantaa huolta graafisesta ilmeestä ja riitelee Tokmannin kanssa ämpärikaupan nimestä.

Emme tunnista itseämme tästä yliopistomme brändistä. Siksi viestimme itse. Nämä näennäisen hyödyttömät liialliset, rehelliset ja tieteelliset luennot ovat viestimme.

 

Ohjelma:

klo 12.30 FT, kollegiumtutkija Janne Saarikivi (fennougristiikka/HCAS): Onko sanojen merkitysmuutos (epä)säännöllinen?

klo 13.00 prof. Juha Janhunen (Itä-Aasian tutkimus): Kielihistoriasta

klo 13.30 VTT, dos., tutkijatohtori Eeva Luhtakallio (sosiologia): Kansalaisuus ja performatiivinen valta

klo 14.00 PhD., dos., akatemiatutkija Reetta Toivanen (oikeusantropologia): Suvaitsevaisuuden kirot. Kriittinen antropologia ja rasismi

klo 14.30 prof. Jaakko Hämeen-Anttila (arabistiikka): Kulttuurivaikutteiden välittyminen itäisen Välimeren alueella ennen uutta aikaa

klo 15.00 FT, kollegiumtutkija Taina Riikonen (äänitaide/HCAS): Äänellä kirjoittaminen ja radion iho

klo 15.30 prof. Tomi Huttunen (venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri): Semiosfääristä

klo 16.00 prof. Eero Tarasti (musiikkitiede): Kulttuuri ja transendenssi

klo 16.30 FT, dos, yliopistotutkija Syksy Räsänen (kosmologia): Sata vuotta yleistä suhteellisuusteoriaa – mitä me siitä hyödymme?

Jokaisen luennon jälkeen on mahdollisuus kysymyksiin ja keskusteluun. Puheenjohtajana toimii VTT, LLM Miia Halme-Tuomisaari (antropologia).