Työkalu nimeltä ‘etnografia’

Maaliskuussa etnografia ja etnografinen analyysi olivat keskeisiä teemoja useissa seminaareissa ja konferensseissa, joihin osallistuin. Kuukausi alkoi Ethnoksen perinteisillä Kansatieteen päivillä 13.-14.3. teemanaan Thick grip on data – ethnological analysis and interpretation. Osallistuin työryhmään Rendering Culture: New Openings in the Micro-Practises of Ethnography, jonka vetäjinä olivat hurmaavat Tom O’Dell sekä Robert Willim Lundin yliopistosta. (Lisää etnologipäivistä mm. Willimin sekä Helena Ruotsalan blogeissa.) Työryhmässä pohdittiin eri näkökulmien kautta miten sekä tutkija itse että tutkittavat tuottavat yhdessä tutkittua todellisuutta, ja miten esimerkiksi erilaisilla tutkimusmenetelmillä tai -lähestymistavoilla on mahdollista saavuttaa tietynlaisia otoksia tutkimuskohteesta. Omassa esitelmässäni esittelin yhden tutkimustapauksen väitöskirjastani, missä Second Lifessa roolipelaava yhteisö menetti yhden jäsenensä 2008, ja kuinka ryhmähaastattelun aikana yhteisön jäsenet ryhtyivät ensimmäistä kertaa yhdessä pohtimaan menetyksen mahdollista valheellisuutta. Virtuaalisissa yhteisöissä kuoleman kyseenalaistaminen on yleistä, sillä tapaamatta toisiaan kasvokkain tai osallistumatta itse hautajaisiin yhteisön jäsenet eivät voi olla 100% varmoja henkilön kuolemasta. (Aiheesta laajemmin olen kirjoittanut artikkelissani täällä).

O’Dell oli myös perjantain keynote otsikollaan Composing Ethnography and Rendering Culture, joka viritti runsaasti keskustelua. Analyysin ja etnografian pohtimisen sijaan yleisöstä nousi jälleen pohdinnan aiheeksi kuinka vakiinnuttaa etnologian (ja kulttuurintutkijoiden) asemaa yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä vaikuttamisessa. O’Dell korosti tutkijoiden oman aloitteellisuuden merkitystä ja kehotti ottamaan yhteyttä mm. kuntatason päättäjiin, kouluihin ja järjestöihin hankeideoiden puitteissa. Nostin itse esille muun muassa tieteenalan paremman brändäyksen, joka sanana taas on usein joillekin tutkijoille punainen viitta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin myös brändäyksellä, kutsui sitä markkinoinniksi tai miksi tahansa, mutta mielestäni etnologia/antropologia/folkloristiikka/kulttuurien tutkimus tulisi tieteenaloina nostaa tiukemmin nykypäivään, sillä maine “perinteentutkijoina” on vanhanaikainen, epämääräinen ja sisältää mielikuvan “pölyisestä museoalasta ja mummoista nutturoissaan”. Itsekin museoalalla työskennelleenä (sekä mummo- ja nutturafanina) toivoisin tutkijoiden ja tutkimuslaitosten saavan parempaa näkyvyyttä ja ansaitsemaansa arvostusta, mutta valitettavasti nyky-yhteiskuntaa tuntuu kiinnostavan vain kapitalistinen voitontavoittelu (vaikka trendien ja arvojen pehmenemistä on ollut havaittavissa). Mielestäni myös tieteenaloja ylittävä verkostoituminen, yhteiset tutkimusprojektit, tutkimusten sovellettavuus käytäntöön sekä yleisesti monitieteisyyttä lisäämällä olisi mahdollista nostaa kulttuurien tutkimuksen näkyvyyttä sekä laajentaa mahdollisuuksia.

Ethnoksen seminaarin päätteeksi julkaistiin myös Eerika Koskinen-Koiviston ja Pilvi Hämeenahon toimittama Moniulotteinen etnografia teos, joka koostuu key note -esitelmistä ja artikkeleista edellisiltä Ethnos päiviltä. Suosittelen lämpimästi hankkimaan teoksen omaan kirjahyllyyn!

Samassa etnografiateemassa (ja itselleni niin kovin läheisessä) jatkettiin Turun yliopiston folkloristiikan oppiaineen järjestämässä Verkkoetnografia iltapäivässä torstaina 27.3., missä olin puhumassa potentiaalisesta post doc -tutkimuksestani verkkoväkivallasta. Käsittelin esitelmässäni muutamia case esimerkkejä, joissa verkkoväkivalta näyttäytyy joko piilotettuna retoriikkaan (case esimerkkinä Twitterin #myssymies ja A2 Kannabis-ilta) tai julman henkilökohtaisesti (ja visuaalisesti sekä pelillisesti) suunnattuna pelialan tutkija Anita Sarkeesianiin. Halusin esitelmäni avulla sparrausta tutkimusaiheeni käsittelyyn ja rahoitushakemusten suunnitteluun. Onnekseni sitä sainkin lahjakkaan ja kiinnostavan yleisön avulla!

Iltapäivässä olivat puhumassa myös digikollegani Porista Riikka Turtiainen sekä Sari Östman, ja rituaaliteorian esikuvani Johanna Sumiala. Heidän esitelmässään Turtianien ja Östman esittelivät ytimekkäästi verkkoetnografian tutkimusperusteita ja Sumiala taas antropologiasta tuttua sirkulaation käsitettä YouTuben monimediaisessa ympäristössä. Iltapäivän päätteeksi kokoonnuimme tutkijatapaamiseen, missä mm. sparrailtiin tutkimusaiheita sekä niihin liittyviä ongelmia, ja suunniteltiin tutkimusverkoston perustamista. Paljon hyvää pöhinää siis Turussa!

Parhaillaan matkustan Onnibusin ilahduttavan edullisella Helsinki-Tampere yhteydellä Tampereelle*, mistä jatkan huomenna Vaasaan Mediatutkimuksen päiville. Esitän Mediaetnografia työryhmässä tutkimuspaperin, joka käsittelee autoetnografian, osallistuvan havainnoinnin ja itserefleksiivisyyden suhdetta verkkosuremisen tutkimukseen (lisää aiheesta olen blogannut täällä).

Etnografia on kulttuurin tutkijoille sekä tutkimuksen esittämisen tapa sekä itse tutkimusmenetelmä, joka jaksaa herättää keskustelua yhä uudelleen ja uudelleen. Etnografia kuvailee tiettyä kulttuuria (tai kulttuurista käyttäytymistä) perustuen empiiriseen tutkimusaineistoon, missä tutkijan oma minuus on enemmän tai vähemmän yhtenä analyysin välineenä tai lähtökohtana. Erityisesti 2000-luvulla tutkijaminuuden läpinäkyvyys tutkimuksissa on ollut kasvava trendi enkä usko tämän innostuksen ja suosion häviävän ihan heti. Inhimillistä toimintaa tutkittaessa (oli se sitten kaupallinen kulutuskäyttäytyminen, avioliittorituaali tai yksilön luontosuhde) tutkijan omat intressit suuntaavat sekä itse tutkimusfokusta että tutkimuksen intressejä, mutta ennen kaikkea sitä mitä tutkija pitää olennaisena ja havainnoinnin arvoisena**. Lähdinhän itsekin tutkimaan kuolemaa sen vuoksi, että olen joutunut kasvamaan aikuiseksi menetyksen tunteen kanssa, mutta ennen kaikkea, koska halusin vastauksia kysymykseen miksi. Miksi ihminen toimii siten kuin toimii. Se ei ole ydinfysiikkaa tai korkeampaa teoreettista matematiikkaa, vaan subjektiivisuuden ja objektiivisuuden vuorottelua, itsensä etäännyttämistä ja sisällyttämistä itse tutkimukseen, eläytymistä ja ymmärryksen tavoittamista, mutta ennen kaikkea intohimoa omaan tutkimuskenttään.

 

*Monta kärpästä yhdellä iskulla, ja tässä tapauksessa visiitti vanhempien luo.

**Verkkotutkimuksessa havainnointia voikin erinomaisesti dokumentoida erilaisilla näytön videointiohjelmilla, joilla esimerkiksi surffailua, verkkosivujen klikkailua sekä tietysti virtuaalimaailmoissa liikkumista voi tallentaa first person näkökulmasta myöhempää analysointia varten, sillä reaaliajan havainnointikyky on aina rajattua.

Advertisements

Dystopians and dog leashes

Often some of the time in seminars goes into editing your own presentation and being nervous about your upcoming performance (which in my luck is always the second day, first in the morning, and there had been conference reception the night before!). This time when I attended AboagoraThe Human Machine 
was purely out of interest and curiosity, inspired by the impressing key note speakers and workshops. My first thought was “oh what geekery fun!” and it remained the entire three day seminar in one of my favorite – if not the most favorite – cities in Finland, Turku.

Seminar venue was at Sibelius museum, splendid location! Me in the front with Daniel Feld. Photograph by Otto-Ville Väätäinen.

And my expectations were met. The first day ways opened by Kevin Warwick, Professor of Cybernetics at the University of Reading, England, where he carries out research into
artificial intelligence, control and robotics. In his presentation, which I unfortunately did not listen from the beginning, he talked about the possibilities of linking human brains to computers, creating robots with biological brains, and finally Practical Turing Test results (over half of the audience could not tell the difference between human and computer communicating!).

Kevin Warwick. Photo by Otto Ville Väätäinen.

Fascinating stuff, but also very much provoking to dystopian thinkers, which I have also had the questionable pleasure of meeting during my research and presentations. When I have talked about his presentation afterwards I always seemed to need to clarify the possible outcomes (especially) in medical sciences, where for example stroke victims and patients with MS can benefit from technology aiding to restore the lost functions of the body. Otherwise the people I have talked to have frowned and made that smacking sound with their mouth accompanied with rolling of eyes.

Popular culture and movies such as the Terminator are often too much in peoples mind, where the first impression is to reject linking computer technology into human brain, since “it can only mean bad things and the world will end”.

As an avid science fiction reader I am always enthusiastic about the possibilities introduced by this specific genre of literature, since many of the inventions presented for example in sci-fi literature of the mid 20th century, are already here. (Rabdoud University researchers have been able to use MRI scanner to actually see what letter the test subject is reading and thinking, isn’t that something!? Read more in Helsingin Sanomat.)

However, the dystopian/utopian discussion/debate was continued throughout the seminar and was provoked especially by the key note subjects (more here and here), which led me thinking where is this dystopian belief originating? Why do so many people believe technology will destroy us, since it is the users of the technology are the ones defining the use of the technology? It is not the atomic bomb that spontaneously went and bombed Hiroshima, but the people using the bomb.

There seems to be a child-like belief, that technology – as a subject and an agent – can do something to us as humanity and we are the mere objects, sufferers and innocent in all possible outcomes (poor us!). As a dog owner I love to apply dog training philosophies any were I can, which is why I argue it is not the dog, who is acting bad, it is the owner on the other end of the leash allowing/provoking the behavior.

All in all, discussion is always good, and I thoroughly enjoyed this seminar, not only because I am a huge fan of Iron Sky andmet Samuli Torssonen, but also because I personally rarely have to opportunity to join a seminar just out of pure fun and interest.

Seminars, presentations and motivation boosts

Maybe I should return to this blog more often, since this morning I could not remember neither my username nor my password. And my browser history did not recognize the blog URL. Oopsie!

But I have been a busy (academic) bee this summer!

I had a small informal lecture at the opening of a memorial firm in Turku in the beginning of June. Sadea is a small company based in the city of Turku which creates beautifully original glass memorials for tombstones. Sadea wishes to provide a more unique and individual way to remember and honor a lover one, where glass memorials are a way to portray the person being remembered in a more contemporary way, than the traditional marble tombstones can. “Our lives are different from each other, why should we be so similar when we die?” the founder of Sadea, Minna Haataja, notes in their website.

IMG_0976

IMG_0980
Eveliina Tommola, Minna Haataja and Katja Pellikka.

Later in June I had the pleasure of attending Death & Media -seminar in Helsinki, where mostly media researcher gathered together to discuss the various aspects of death and media. We also had the pleasure of hearing the keynote lecture of thanatologist Tony Walter, who is always a delight and inspiring in his presentations.

I got back to my roots in the museum field when the newly founded Ritual Museum in Salo invited me to speak about death rituals in online environments together with media-anthropologist Johanna Sumiala, who spoke about death rituals and media. I highly recommend visiting the museum, which is only some 60km from the city of Turku.

All and all, it has been a busy summer with the thesis manuscript, since my current deadline for submitting the manuscript is this autumn, and there is a lot of work to be done. Having the opportunity to work in an entirely different environment for the spring gave me both inspiration and motivation to finish the thesis, and find new projects to continue in the future.

Research in Thailand/tutkimusta Thaimaassa

Olimme puolisoni kera Thaimaassa viettämässä kuherruskuukauttamme nyt elokuussa ja kiersimme muutamia saaria reppureissaten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Continue reading “Research in Thailand/tutkimusta Thaimaassa”

Kansatieteen päivät 2012 ja oravan keskittymiskyky

Juna heiluttaa tutusti, kun VR vie minua Jyväskylään kahdeksi päiväksi Kansatieteen päiville. Puhun tänään iltapäivällä tutkimuksestani työryhmässä Verkkoetnografiat ja huomenna aamupäivällä olen puheenjohtajana Laura Hirven kera Modes of Making Ethnographies-työryhmässä. Kahteen päivään on mahdutettu 13 työryhmää ja kolme key note -luentoa, mikä on haastava kokemus sinänsä, sillä moni loistava paperi jää kuulematta ajan puutteen vuoksi. Eniten olen kuitenkin innoissani huomisaamun key note-luennosta, sillä George Marcus University of Californiasta (Irvine) on puhumassa aiheesta Experiments in Contemporary Ethnographic Research. Kyseisessä yliopistossa tehdään paljon laadukasta tutkimusta, puhumattakaan Tom Boellstorffin työstä virtuaalisen tutkimuksen saralla. Marcus saattaa mahdollisesti käsitellä paperissaan uutta käsitettä contemporary anthropology, joka on Philipp Buddkan lanseeraama termi. Suomeksi käännettynä termi olisi nykyantropologiaa tai nykyisyyden antropologiaa, jolloin se ei sulkisi ulos aiempien (mm. virtuaalisuuden, digitaalisen, e-) termien semanttisia ongelmia, jotka rajaavat tutkimusfokukset hyvin kapea-alaisiksi.

Amerikkalaiset tuntuvat muutoinkin olevan tutkimuksissaan paremmin ajan hermolla, kuin täällä Euroopassa, missä vasta kehitellään teoreettisia lähestymistapoja “tämän uuden teknologian” suhteen. Virtuaalisuuden ja teknologian tutkijana koen lievää huvittuneisuutta nimenomaan tuon “uutuuden” viehätyksen suhteen, sillä internetistä ja tietoteknologiasta puhuttaessa voisi mielestäni jo lopettaa sen uutuuden ja innovatiivisuuden korostamisen. Kyseessä on kuitenkin teknologia, joka on ollut käytössä laaja-alaisesti jo melkein kolmekymmentä vuotta. En voi olla miettimättä oliko puhelimen tai sähkön keksiminen yhtä suuri mullistus (ja vaikea hyväksyä?) kuin mitä internet ja tietokoneet ovat olleet.

Asenteessani on tiettyä etnosentrismiä havaittavissa, myönnän sen auliisti. Olen niin tottunut siihen, että informaatio on jatkuvasti saatavilla älypuhelimeni ja rakkaan läppärini avulla, että minun on vaikea ymmärtää sitä kokemusmaailmaa, joille ko. teknologiat eivät ole oleellinen tapa elää ja olla nykymaailmassa tutkijana. Olen jatkuvasti “kartalla”, kiinni kaikessa ja yhteydessä kaikkeen. Maailmani ei suinkaan kaadu, jos internet-yhteys yhtäkkiä katkeaa, mutta olen tietyllä tavalla kädetön ja jalaton. Nämä ovat työkalujani, joilla toimin ja muokkaan maailmaani sellaiseksi kuin sen haluan olevan.

Ironista sinänsä, että parhaat ajatukseni saan liikkeessä, liikkuvia maisemia ja hyöriviä ihmisiä tuijotellen. Ilman tietokoneen näyttöä ja sitä oravan keskittymiskykyä, joka selaimen välilehdillä pomppimisesta tulee.

London diaries: Keeping busy

October sneaked up on me behind the corner. It has been over a month now here in London and I haven’t posted anything here even once! I’ve been mostly writing or micro-blogging in my Facebook account – in Finnish and to certain people only – which might have been the reason I haven’t felt necessary to open this place to any feelings and discussion about what has happened here so far.

Shortly, not much. September was a bit of a waste, since the classes started this week and I wasn’t aware of the lack of things to attend in September. Mostly I focused on learning how to get around the city and its massive transportation system. Helsinki seems like a small village compared to this place which is occupied by 8 million people. (note: the population of Finland is around 5 million.)

The spare time has been good though, since I’ve manage to start the actual writing process of my thesis. I use HeiaHeia.com to track up my exercises and I figured it would be wise to do the same with my writing as well. It’s good to keep up how many pages I’ve actually manage to write something, even if it’s just rough drafts or notes, it is still something. For example, during the last two weeks in September I tried to write at least half an hour every day (which can lead to writing even hours) and I manage to achieve 20 pages of raw text in couple of chapters. It was even better than I imagined! With my attention span it’s pretty good. The Finnish Death Studies Association takes a lot of my time at the moment, though, since I’m the secretary and organizing the associations web journal Thanatos as well.

Also the classes started this week and I’m attending a few reading groups which are so far proven to be very useful. October is also a busy month because I have to apply for funding next year as well. This week I haven’t had a chance to write anything, but I’m trying not to be that hard on myself about it, since I should concentrate on the possibilities what UCL and being here in general provides me.

Great minds

This slideshow requires JavaScript.

They say “great minds think alike”. In my opinion, great minds do not always share the same opinions, doubtless the fact that they really think. Last week at the Ubi Summer Schoolin Oulu felt like a marathon of brains or an olympic training of our brain cells. Exhilarating, but exhausting! Which is why on Friday we were “flying on fumes” and on Saturday, after the final exam and the workshop presentations, we were crashing free, crying “mayday mayday!”

I don’t remember the last time I’ve worked so hard and intensively with such a great people. 8hrs a day, six days in a row. Every day we had a lecture in the morning, group work after and during lunch and presentations after that. The multidisciplinary of the people in our group was, in my opinion, a great asset to share knowledge and also question our theories and facts.

In the picture slideshow above I’ve included only few of the presentations from Saturday. Workshop D created a system that detects a person entering a room, which led the coffee maker to initialize coffee making. The other pictures are from our group, Workshop E, which was divided in three small working groups. Usually I’m observing and documenting everything through the lens of my camera, but this time I only has a small Canon Ixus with me and most of the time I gladly forgot it in my bag and concentrated in absorbing as much information as possible. My notebook is full with ideas!

Lastly, I’d like to give a special thanks to our  workshops professor Isabella Fortunati for the support, guiding and inspiring persona. Also I’d like to thank Johanna Ylipulli, Mika Oja and Jon Back from my working group. We rocked! *insert MC Hammer tune here*

Summer school

Spending the week at my former hometown Oulu at 2nd UBI Summer School.  Lots of new ideas and new inspirations, with the direction of professor Leopoldina Fortunati and a workshop of thirteen participants.

Today we’ve had interesting debates about the definitions of near/far and global/local, when researching new media (mobile phones and internet), just to give an example.

I will try to write more elaborate entry of our discussion(s), but I reckon it will be after the weekend.

So far, excellent investment to be here. 🙂

Seminaari Oulussa – 2nd International UBI Summer School 2011

Toukokuussa seminaari Oulussa! Vielä mahtuu mukaan! Minut voi myös laittaa tiedon välittäjäksi, tahtoo voittaa palkinnon! 😉
________________________________________
Dates: May 23-28, 2011

Location: Oulu, Finland [map link]
Student enrollment: There are still few vacant seats in all workshops that are filled on “first come first served” basis. Prospective students apply by submitting an application form for approval.

Registration fee: 300 EUR (at most, final registration fee may be lower depending on the amount of sponsorship money we manage to raise)

Hox! Applicants, be sure to join our Facebook page, latest info will always be posted there.
NEW: Student referral contest
Tell a friend! We’ve launched a student referral contest, open for all students who have already applied for a seat in the summer school.

Here’s the deal: spread the word about the summer school to your friends and colleagues, have them mark YOU as the person who referred them to apply (there’s now a field in the application form), and win a handsome prize! The student with most accepted referred students will claim a surprise reward at one of the (many) parties during the summer school.

We don’t know what the prize is just yet, but trust as, it’ll be good 🙂

So get to referring!

The 2nd International UBI Summer School 2011 will be held in Oulu, Finland, on May 23-28, 2011. The purpose of the summer school is to provide young researchers with an opportunity to gain hands on experience and insight on selected topics on the multidisciplinary fields of ubiquitous and urban computing under the tutelage of distinguished experts.

The summer school builds on the highly successful legacy of the 1st International UBI Summer School 2010held in Oulu on May 31 – June 4, 2010. It comprised of six parallel workshops that enrolled 72 students from 20 countries.

The 2011 summer school comprises of five four parallel workshops:

Up to 16 students will be enrolled to each workshop in two phases:

CLOSED 1. Open international call with application deadline on March 15, 2011. Each prospective student has to submit an application. Selected students will be notified by March 22, 2011, and they have to confirm their enrollment via registration by March 31, 2011 (including payment of registration fee).

2. Filling of any remaining vacant seats on “first come first served” basis. Prospective students apply by submitting an application form for approval.

Status of student enrollment on March 16: There are few vacant seats in all four workshops. If you are interested in attending the summer school, please submit your application for approval.

 

“You’re among friends”

I think it’s only fair to post this blog entry in English, since many of the fine colleagues that I met in Aalborg might end up here. Needless to say the first Nordic Network of Thanatologists conference was a great success. Ideas and grass-root experience were contributed from different researchers and hospice and palliative care professionals. Boundaries were invisible between different scholars, when the subject was common: death and dying.

I especially enjoyed the contribution of our second key note speaker Tony Walter, who is a professor of death studies at the University of Bath, England.  He asked two quite interesting question in his presentation about differences in death cultures between different nations:

– Have you ever been to the funeral of someone you never met?

– Would you go to the funeral of your boss’ mother?

The answers illuminate the different meanings and cultural contexts that death and dying cause, create and sustain in social relationships. I started also thinking about the Finnish phrase of “I’m sorry for your loss“, which is “otan osaa (suruusi/menetykseesi)”. The Finnish phrase translates to something like “I take participation (in your sorrow/loss)“. The English phrase seems to keep one as an individual, as a separate person than the bereaver. However, the Finnish phrase is highly communal, it attaches the people together and they mourn together through communality within this phrase. Quite interesting, when thinking with the idea of the Finns being very “private” and having difficulties(?) in expressing emotions.

Professor Eva Reimers from the University of Linköping, Sweden, asked in her presentation how different kinship relations are linked to death and dying. Who has the role of a main bereaver in homosexual relationships, if the funeral rituals are heterosexual? How the idea of “next of kin” is formated without legal marriage or blood relation?

Professor Reimers also mentioned the change in obituary notices. Current obituaries have usually an illustration which represents the political, professional or other ideology, for example a veteran, a medical doctor etc. This led me to thinking how this phenomena will change, let’s say, in fifty years to come? How an IT specialist will be represented in his/hers obituary? In binary code? How about a florist? Or a school teacher? Or even a thanatologist? Is this a dying culture? Or will the strict concepts of formal obituaries change to more informal?

Anders Gustavsson from the University of Oslo had researched the virtual memorial websites in Norway and Sweden, which of course, attracted my attention. He also found similar results to mine:
– memorial pages are usually made by women
– they have expressions of Christian fate in guestbooks
– they share a belief that children and young people become angels after death
– the deceased is addressed directly in the messages
– memorial pages are made because people want “the memory to live on” and “everbody to know what a wonderful person” the deceased was

All and all, the conference proofed itself to be an excellent forum to share ideas and experiences in death studies, and as Ilona Kemppainen said “without the need to explain yourself and your study”. The next conference will be arranged in 2012 in Finland (hopefully during the spring, so that the Mayans doomsday won’t annihilate us), but before that I will be attending the summer seminar Death & Dying in the Digital Age in Bath.