Mihin antropologiaa tarvitaan?

Suomen Kuvalehden provosoiva otsikko“Lopetetaan antropologia!”  herätti huomioni aamukahvin lomassa. Elina Järvinen kirjoittaa kärjistävällä otteella hallituksen painostuksesta yliopistoille, sillä hallitus haluaa jatkossa keskittää tukensa vain työllistymiseen tähtääviin opintoihin, mikä tietysti johtaa väistämättä siihen, että yliopistojen on yhä enemmän mietittävä mitkä alat saavat kirstun kilahtamaan oikealla soinnilla ja siten yliopiston rattaat pyörimässä.

Järvinen käyttää esimerkkinä omaa oppialaani eli antropologiaa, mutta se voisi koskettaa melkein mitä tahansa humanistisiin aloihin kuuluvaa tiedettä. Ongelmana erityisesti antropologiassa on Järvisen tekstin mukaan se, että vain aniharva valmistunut tekee itseasiassa koulutustaan vastaavaa työtä.

Mitä hyötyä antropologiasta siis on, jos päädyt “haravoimaan hautausmaata” tai “etuuskäsittelijäksi sosiaalivirastoon”? Artikkelia varten haastateltiin myös antropologian professori Timo Kaartista, joka huomautti ettei yliopisto ole ammattikoulu. En voisi olla tästä enempää samaa mieltä. Yliopiston ei kuulukaan olla ammattikoulu, sillä sitä varten on omat koulunsa, jotka  – korostaisin painokkaasti – eivät ole onnistuneet opiskelijoidensa työllistymistavoitteissa aina yhtään sen paremmin. Kaartinen painottaa yliopiston sivistävää merkitystä, mutta täytyy myös muistaa, että hän on myös luonut uransa tiedettä tehden.*

Jokainen antropologi ei tee tieteellistä tutkimusta työkseen.

Ja se on ihan ok. Oikeasti. Kun itse aloitin opiskeluni 2004, ajattelin ottaa sivuaineikseni sellaisia aineita, joiden avulla voisin työllistyä hyvin esim. maahanmuuttotyön tai politiikan pariin. Valitettavasti muutamia aiheisiin liittyviä kursseja kokeiltuani en pystynyt yhtään motivoimaan itseäni opiskelemaan niitä vain siksi, että “työllistyn sitten joskus”. Viisi vuotta on kaksikymppiselle mielettömän pitkä aika oppia, opiskella ja ylipäätään kypsyä ihmisenä. Opettelin siis ulkoa afrikkalaisia siirtymäriittejä, lahjan vaihtamisen teoriaa, identiteetin käsitteitä ja pohdin mitä kivaa tekisin kavereiden kanssa seuraavana viikonloppuna. Työllistymisestä puhuttiin opinto-ohjaajan kanssa silloin tällöin, mutta en juuri käyttänyt siihen aikaa ja vaivaa, koska tiesin jo kandin jälkeen haluavani tehdä väitöskirjan. Ehkä olisi kannattanut, mutta toivoin, että antropologia antaa minulle tulevaisuudessa enemmän avoimia kuin suljettuja ovia.

Paino sanalla “toivoa”. Ensimmäisenä opiskeluvuonna meille nimittäin kerrottiin kolme antropologian urapolkua.

“Teistä tulee joko museo-alan työntekijöitä, tutkijoita tai työttömiä, valitettavasti.” 

Raivostun vieläkin, 13 vuotta myöhemmin, tuota lausetta ajatellessani. Kukaan ei kertonut meille, että Adidas, IBM, Nokia, Lego tai moni muu iso kansainvälinen yritys on käyttänyt antropologeja. En ole varma tiesikö edes. Esimerkiksi Tanskassa design-antropologia on jo oma tunnettu alansa, ja Yhdysvalloissa soveltavaa antropologiaa opetetaan melkeinpä kaikissa yliopistoissa, joissa antropologiaa voi opiskella. Ruotsissa antropologit osallistuvat säännöllisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja Yhdysvalloissa virtuaaliantropologit voivat olla vaikkapa pelisuunnittelijoita.

Miksi ei siis myös meillä? Miksi edelleen antropologiasta puhutaan tieteenä, jossa antropologi lähtee kaukaiseen maahan vuosikausiksi?

Antropologia on niin paljon muutakin. Antropologia luo mielestäni ensijaisesti edellytyksiä ajatella, keskustella, analysoida ja kiteyttää tietyllä tavalla. Se ei ole pelkkää (yleis)sivistystä, sillä nykyisessä humanistista ajattelua karsastavassa yhteiskunnassa pitää olla myös kyky soveltaa ja tehdä päätelmiä. Tähän antropologiassa on mielestäni suurin potentiaali, vaikka se nykyisessä perusopetuksessa ei aina (syystä jos toisesta) näykään.

freddy-marschall-186923

* PS. Haluaisin tietää kokeeko Kaartinen pientä pistoa sydämessään, jos hänen opiskelijansa valmistuttuaan haravoi hautausmaata?

 

TÄNÄÄN: Akateemisuuden protesti hyödyn aikakautta vastaan

“Tilaisuus ei paranna Suomen mahdollisuuksia palata AAA-luottoluokitukseen. Sillä ei ole järjestäjää, selkeää agendaa, brändiä tai logoa. Se on vahvuusalueeltaan aivan epämääräinen eikä vastaa työelämän tai yritysmaailman tarpeisiin. Osanottajat ovat sitoutuneet siihen, että tilaisuudesta ei jää jälkeäkään TUHAT-tietokantaan eikä yliopistomme ranking-sijoitus siis tule värähtämäänkään. Tapahtumassa on tarjolla puhdasta tietoa ja kommunikaatiota eikä lainkaan tiedon ja kommunikaation kvantifiointia tai raportointia. Kannattanee siis ehkä tulla. Emme edes laske osanottajia.” Janne Saarikivi – Vapaa yliopisto liikaa lukeville. Työelämän tarpeisiin vastaamaton tapahtuma Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlan kunniaksi.

Viime aikaisiin tiedepoliittisiin keskusteluihin liittyen tule tänään Helsingin yliopiston Porthanian rakennuksen liepeille osallistumaan tieteelliseen tapahtumaan, joka ei  tule näkymään Tuhat-tietokannassa, se ei nosta kenenkään h-indeksiä tai muutakaan virallisilla mittareilla olevaa tieteellistä tolloksellisuutta (entistä kakkosohjaajaani prof. Outi Fingerroossin sanoja lainatakseni). Itsekään en ole Helsingin yliopiston jäsen tai työntekijä, mutta aion mennä osoittamaan tieteellisen kollegiaalisen tukeni asiassa, sekä nauttimaan tunnelmasta!

Tapahtuman Facebook-sivuilta lainattua:

“Älä lue liikaa tai sinusta tulee akateeminen.”

Jorma Ollila, Helsingin yliopiston hallituksen jäsen Slush-kasvuyritystapahtumassa

———————————————————————

Tästä tilaisuudesta et saa opintopisteitä. Eivätkä luennoitsijat ja yliopisto saa merkintöjä TUHAT-tietokantaan.

Tämä tilaisuus on liikaa opiskelua, vapaan lukeneisuuden juhla, akateemisuuden protesti hyödyn aikakautta vastaan.

Me olemme ylpeitä akateemisuudestamme. Haluamme olla yliopistolaisia, emme kasvuyrittäjiä. Pidämme luentoja toisillemme yliopiston ulkopuolella, koska yliopiston sisäpuolella meidän odotetaan tuottavan rahaa, innovaatioita, yritystoimintaa, julkaisuja, tutkintoja tai kärkisijoja yliopistorankingeissa.

Emme tulleet yliopistoon näistä syistä. Olemme yliopistolaisia, koska haluamme tietoja, ymmärrystä, sivistystä ja viisautta. Olemme yliopistolaisia saadaksemme selville, minkälainen todellisuus on.

Haluamme, että yhteiskunnassa on paikkoja, joiden tavoite ei ole määritettävissä ja tuotto mitattavissa kuin ämpärin tilavuus.

Oikeassa yliopistossa tavoitellaan tietoa ja ymmärrystä enemmän kuin rahaa ja menestystä. Siellä luotetaan siihen, että jos tiede on rehellistä, se on lopulta myös hyödyllistä.

Akateemisella vapaudella on tarkoituksensa, nimittäin luovuus. Suurin osa kaikesta, mitä maailmassa on keksitty, on keksitty sattumalta. Luovuus, kuten sivistys, viisaus ja moraali vaativat oikeaa akatemiaa, jossa luetaan vapaasti, tarpeettomasti ja ylenpalttisesti.

Yliopistomme on 375 vuotta vanha. Yliopistolla on omat syynsä olla olemassa: tieto, tutkimus, oppi, sivistys, ymmärrys, uteliaisuus ja luovuus. Yliopisto ei koskaan ole ollut ainoastaan valtion, keisarin, kuninkaan tai kirkon palvelija. Siellä on aina arvioitu vallitsevia arvoja kriittisesti. Tänäänkään yliopisto ei ole pelkkä talouselämän palvelija ja innovaatiotehdas.

Nyt yliopistohenkilökunnan aika menee pitkälti oman tekemiseen raportointiin ja toisten tekemisten arviointiin. Sen sijaan, että tutkimus- ja opetushenkilökunta tutkii ja opettaa, se kirjoittaa rahoittajille kaunistelevia satuja oman tutkimuksen arvosta, perustelee olemassaoloaan. Tähän käytämme aikamme ja energiamme, vaikka haluaisimme palvella tiedettä.

Jatkuva mittaaminen, raportointi, evaluaatio ja huippuretoriikka on oikean luovan ja viisaan yliopiston vastakohta. Mutta yliopisto hehkuttaa sijoituksia rankingeissa ja julkaisumäärissä, kantaa huolta graafisesta ilmeestä ja riitelee Tokmannin kanssa ämpärikaupan nimestä.

Emme tunnista itseämme tästä yliopistomme brändistä. Siksi viestimme itse. Nämä näennäisen hyödyttömät liialliset, rehelliset ja tieteelliset luennot ovat viestimme.

 

Ohjelma:

klo 12.30 FT, kollegiumtutkija Janne Saarikivi (fennougristiikka/HCAS): Onko sanojen merkitysmuutos (epä)säännöllinen?

klo 13.00 prof. Juha Janhunen (Itä-Aasian tutkimus): Kielihistoriasta

klo 13.30 VTT, dos., tutkijatohtori Eeva Luhtakallio (sosiologia): Kansalaisuus ja performatiivinen valta

klo 14.00 PhD., dos., akatemiatutkija Reetta Toivanen (oikeusantropologia): Suvaitsevaisuuden kirot. Kriittinen antropologia ja rasismi

klo 14.30 prof. Jaakko Hämeen-Anttila (arabistiikka): Kulttuurivaikutteiden välittyminen itäisen Välimeren alueella ennen uutta aikaa

klo 15.00 FT, kollegiumtutkija Taina Riikonen (äänitaide/HCAS): Äänellä kirjoittaminen ja radion iho

klo 15.30 prof. Tomi Huttunen (venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri): Semiosfääristä

klo 16.00 prof. Eero Tarasti (musiikkitiede): Kulttuuri ja transendenssi

klo 16.30 FT, dos, yliopistotutkija Syksy Räsänen (kosmologia): Sata vuotta yleistä suhteellisuusteoriaa – mitä me siitä hyödymme?

Jokaisen luennon jälkeen on mahdollisuus kysymyksiin ja keskusteluun. Puheenjohtajana toimii VTT, LLM Miia Halme-Tuomisaari (antropologia).