“Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa..” – Surukonferenssi 2015

Surukonfferensseja on järjestetty vuodesta 2009 alkaen joka vuosi, viimeiset kolme vuotta Tampereella. Konferenssi kokoaa yhteen pääasiassa surun ja kuoleman parissa työskenteleviä ammattilaisia – hoitohenkilöstöä, poliiseja, lääkäreitä – sekä surua ja menetystä kokeneitä yksityishenkilöitä, mutta nyttemmin myös Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura Ry:n panostuksesta alan tutkijoita. Kenelle tahansa ulkopuoliselle – tutkija tahi ei – herättää lause “menen Surukonferenssiin” jos ei nyt suoranaista hilpeyttä, niin ainakin kulmien kohottelua. “Kuulostaapa hauskalta”, moni toteaa sarkastisesti.

Mutta hauskaa meillä useimmiten on! Jostain syystä, tai ehkäpä juuri siksi, tämän teeman alle monesti valikoituu hyvin iloisia, rempseän ja hurtin huumorin omaavia, puheliaita ihmisiä, joiden seurassa viihtyy väkisinkin. Jopa tällainen sosiaalinen introvertti, joka oli konfferenssissa kuolemantutkimuksen seuran taustajoukoissa valokuvaamassa ja twiittaamassa.

Konferenssin yksi erityispiirre – verrattuna siis tieteellisiin konfferensseihin – ovat kokemuspuheenvuorot, joissa ns. tavalliset ihmiset kertovat oman tarinansa suruun, menetykseen ja kuolemaan liittyen. Salissa ei noiden puheenvuorojen aikana varmasti kovin montaa kuivaa silmäparia ole, ja varsinkin perjantain puheenvuoron jälkeen jaettiin lisää nenäliinoja yleisölle, sillä kahden lapsen peräkkäin menettäminen (toinen kuoli kohtuun vähän ennen syntymää, toinen hyvin pian syntymän jälkeen) herkisti varmasti jokaisen. Keskustelimmekin erään tutkijakollegan kera ettei ole kovin tyypillistä, että konferenssissa herkistyy vastaavalla tavalla.

Mutta juuri tämän tyyppiset kohtaamiset ja tunteet ovat tässä tutkimusalassa myös hyvin tärkeitä. Itselleni ainakin tulee hyvin nöyrä olo niiden ihmisten edessä, jotka päivästä toiseen työskentelevät, tukevat ja auttavat surevia ja kuolevia, kun taas itse usein mietin asioita enemmän teoriaa ja metodologiaa pureskellen. Siksihän akateeminen tittelini onkin filosofian tohtori. Olen pohjimmiltani pohdiskelija, filosofi, joka miettii, pyörittelee ja pohtii asioita mahdollisimman usealta kantilta. Tutkimuksessa myös tutkijan tulee kyetä etäännyttämään itsensä tutkimuksen aiheesta, jotta objektiivisuus säilyy.

Antropologin koulutuksen saaneena uskon kuitenkin vakaasti, että myös tutkijan oma itse, minuus kaikkine haavoittuvaisine tunteineen, voivat kuulua olennaisena osana tutkimukseen. En halua muuttua vain kliiniseksi instrumentiksi, joka vain analyyttisesti tarkastelee jotain aihetta ilman, että se vaikuttaa minuun. Ilman, että se tulee iholle. Eikä herkistymistä, itkua, tulisi hävetä tai yrittää kaikin keinoin vältellä. Väitöskirja-aineistoa kerätessäni saatoi itkeä koko työpäivän, ja vaikka se oli raskasta, tiesin sen kuuluvan omalta osaltani myös siihen prosessiin. Olen empaattinen ihminen ja eläydyn toisten tunteisiin herkästi.

Kuolemantutkimuskin itseasiassa tutkii enemmän elämää kuin kuolemaa. Selviytymistä, syitä ja seurauksia, konteksteja ja vuorovaikutussuhteita, ihmisiä ja inhimmillisyyttä. Aiheen tutkijat – ja uskaltaisin jopa väittää että myös alan työntekijät – saattavat joskus kokea itsensä hiukan yksinäisiksi, jos muut kollegat päivittelevät ja maiskuttelevat suutaan. Onneksi näissä konfferensseissa ei koskaan tarvitse selitellä miksi tekee sitä mitä tekee.

Advertisements

IDEALIZED DEATHS – Death Studies Symposium (2016, Finland)

Call for papers

IDEALIZED DEATHS – an international multidisciplinary symposium

University of Jyväskylä, 11th – 12th February 2016

Why are some deaths more admirable than others? Are some causes of death more likely to create a beautiful memory? Do people need the idea of a beautiful death even in the 21st century? What is the meaning of martyrdom in our time? Is the death of a pop star always idealized?

Death studies have a long tradition of mapping various cultures of death and also tracing the changes modernization has caused in our understanding of good death. The idea that death has somehow “disappeared” from Western cultures has been dismissed as outdated: death is everywhere, deaths sells newspapers and internet sites, even if people still have problems talking about it in their own lives. Throughout history deaths have been interesting and important: the way people have died may have been decisive for their fate in the afterlife, not to mention their posthumous reputation. Some causes of death may be considered more beautiful than others; some give the dying person more time to prepare for their death. Tragic deaths touch people’s hearts and may raise the popularity of an artist to new heights.

In this symposium we intend to bring together scholars from various academic disciplines to discuss the topic of idealized death. What makes a death exemplary? Does a certain kind of death add to the legend of an already legendary person? Is dying young always beautiful and idealized? Are all good and beautiful deaths somehow sacrificial? Have some people tried to become immortal, one way or another, by seeking special kind of death?

Possible topics and ideas for abstracts:
– Martyrs and martyrdom in religions
– Death in war
– Sacrificial ideals and death
– Political deaths and martyrs
– Causes of death: tuberculosis, cancer, AIDS
– Suicide and past memorialization
– Rock’n’roll lifestyle and death
– Fandom and memorialization

Keynote speakers will be Dr Paul Middleton, University of Chester, UK and prof. Marja-Liisa Honkasalo, University of Turku, Finland.

The symposium is organized by the Finnish Death Studies Association and the Department of History and Ethnology in association with the Nordic Network of Thanatology.

The symposium fee is 100 euros, covering conference materials and all meals mentioned in the programme (forthcoming). We wish to receive abstracts no more than 300 words by the 15 August 2015 to the address ilona.pajari(at)jyu.fi. All inquiries concerning the symposium should also be sent to this address.

Yhdessä yhteisön perässä

En suureksi harmikseni päässyt tänä vuonna osallistumaan CMAD-tapahtumaan eli Community Manager Appreciation Day, joka järjestettiin Lahdessa eilen. Onneksi tapahtuma on hyvin aktiivinen (suorastaan hurmaavan maaninen) Twitterissä, joten hashtagilla #cmadfi löytyy runsaasti keskustelua ja tiivistelmiä aiheesta. Hyvän tiivistelmän päivästä löydät myös Marko Suomelta sekä Miia Kososelta. Etenkin Marko peräänkuulutti mittaamisen ja seurannan merkitystä yhteisöllisyyden tutkimisessa ja rakentamisessa:

Näyttää omasta subjektiivisesta näkökulmastani siltä että ala alkaa kypsyä hyvällä tavalla. Vaikka todettiinkin tutkimuksissa että sisäisten yhteisöjen arvostus ja niihin satsaus on yhä ihmeen vähäistä, asiaa kuitenkin edistetään laajemmin. Puhutaan juridiikasta, arvon tuotosta, mittaamisesta ja seurannasta eli ei olla enää pahimmassa hypessä, jossa yhteisön kuviteltiin ratkaisevan kaikki ongelmat tai että vuotava vene paikattiin twiiteillä ja tykkäyksillä (kuvainnollisesti puhuen).

Mittaamisesta hyvä esimerkki kannattaa kurkata Digitalistin postaus siitä, kuinka Digitalist Network on muotoutunut verkossa ja mikä merkitys eri sosiaalisen median foorumeilla on ollut parin viime vuoden aikana. Tekisi mieleni samaa käydä kurkkaamassa oman blogini statistiikkaa, vaikka tämä ei koskaan muotoutunutkaan niin aktiiviseksi tutkimusblogiksi kuin mitä esimerkiksi jatko-opiskelija Anja Terkamo-Moisio on onnistunut omalla tutkimusblogillaan Hyvä paha kuolema saamaan aikaiseksi. Toisaalta, omat kenttätyöni sijoittuivat siihen aikaan, kun Facebook ja Twitter eivät olleet vielä sytyttäneet suomalaisissa keskusteluhalukkuutta.

Joka tapauksessa, olin eilen siis kiinni huomisen luennon valmisteluissani, sillä menen vierailevaksi luennoitsijaksi Turkuun folkloristiikan oppiaineeseen puhumaan – kuinkas ollakaan – verkkoyhteisöistä ja yhteisöllisyyden kokemuksesta verkossa (kurkkaa Prezini). Käytän tapaustutkimusesimerkkeinä edesmenneen verkkopelaajan muistelemista ja suremista Second Life yhteisössä sekä verkkoväkivaltaa ja naisvihaa feministi ja vloggari Anita Sarkeesiania kohtaan. Käsittelen myös huumoria ja kuluttamista verkkoyhteisöjen näkökulmasta ja kuinka esimerkiksi muoti- ja ruokabloggarit voivat vaikuttaa jonkin tuotteen, kuten vaikkapa avokadon, menekkiin hyvin lyhyessä ajassa. Jopa siihen pisteeseen, että tietyt ruoka-aineet voivat loppua kaupoista, jotka eivät ole varautuneet äkkinäiseen hypetykseen.

Yhteisön teema jatkuu työpöydälläni myös muissa töissä, joista kirjoittelen erikseen myöhemmin lisää.

Työkalu nimeltä ‘etnografia’

Maaliskuussa etnografia ja etnografinen analyysi olivat keskeisiä teemoja useissa seminaareissa ja konferensseissa, joihin osallistuin. Kuukausi alkoi Ethnoksen perinteisillä Kansatieteen päivillä 13.-14.3. teemanaan Thick grip on data – ethnological analysis and interpretation. Osallistuin työryhmään Rendering Culture: New Openings in the Micro-Practises of Ethnography, jonka vetäjinä olivat hurmaavat Tom O’Dell sekä Robert Willim Lundin yliopistosta. (Lisää etnologipäivistä mm. Willimin sekä Helena Ruotsalan blogeissa.) Työryhmässä pohdittiin eri näkökulmien kautta miten sekä tutkija itse että tutkittavat tuottavat yhdessä tutkittua todellisuutta, ja miten esimerkiksi erilaisilla tutkimusmenetelmillä tai -lähestymistavoilla on mahdollista saavuttaa tietynlaisia otoksia tutkimuskohteesta. Omassa esitelmässäni esittelin yhden tutkimustapauksen väitöskirjastani, missä Second Lifessa roolipelaava yhteisö menetti yhden jäsenensä 2008, ja kuinka ryhmähaastattelun aikana yhteisön jäsenet ryhtyivät ensimmäistä kertaa yhdessä pohtimaan menetyksen mahdollista valheellisuutta. Virtuaalisissa yhteisöissä kuoleman kyseenalaistaminen on yleistä, sillä tapaamatta toisiaan kasvokkain tai osallistumatta itse hautajaisiin yhteisön jäsenet eivät voi olla 100% varmoja henkilön kuolemasta. (Aiheesta laajemmin olen kirjoittanut artikkelissani täällä).

O’Dell oli myös perjantain keynote otsikollaan Composing Ethnography and Rendering Culture, joka viritti runsaasti keskustelua. Analyysin ja etnografian pohtimisen sijaan yleisöstä nousi jälleen pohdinnan aiheeksi kuinka vakiinnuttaa etnologian (ja kulttuurintutkijoiden) asemaa yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä vaikuttamisessa. O’Dell korosti tutkijoiden oman aloitteellisuuden merkitystä ja kehotti ottamaan yhteyttä mm. kuntatason päättäjiin, kouluihin ja järjestöihin hankeideoiden puitteissa. Nostin itse esille muun muassa tieteenalan paremman brändäyksen, joka sanana taas on usein joillekin tutkijoille punainen viitta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin myös brändäyksellä, kutsui sitä markkinoinniksi tai miksi tahansa, mutta mielestäni etnologia/antropologia/folkloristiikka/kulttuurien tutkimus tulisi tieteenaloina nostaa tiukemmin nykypäivään, sillä maine “perinteentutkijoina” on vanhanaikainen, epämääräinen ja sisältää mielikuvan “pölyisestä museoalasta ja mummoista nutturoissaan”. Itsekin museoalalla työskennelleenä (sekä mummo- ja nutturafanina) toivoisin tutkijoiden ja tutkimuslaitosten saavan parempaa näkyvyyttä ja ansaitsemaansa arvostusta, mutta valitettavasti nyky-yhteiskuntaa tuntuu kiinnostavan vain kapitalistinen voitontavoittelu (vaikka trendien ja arvojen pehmenemistä on ollut havaittavissa). Mielestäni myös tieteenaloja ylittävä verkostoituminen, yhteiset tutkimusprojektit, tutkimusten sovellettavuus käytäntöön sekä yleisesti monitieteisyyttä lisäämällä olisi mahdollista nostaa kulttuurien tutkimuksen näkyvyyttä sekä laajentaa mahdollisuuksia.

Ethnoksen seminaarin päätteeksi julkaistiin myös Eerika Koskinen-Koiviston ja Pilvi Hämeenahon toimittama Moniulotteinen etnografia teos, joka koostuu key note -esitelmistä ja artikkeleista edellisiltä Ethnos päiviltä. Suosittelen lämpimästi hankkimaan teoksen omaan kirjahyllyyn!

Samassa etnografiateemassa (ja itselleni niin kovin läheisessä) jatkettiin Turun yliopiston folkloristiikan oppiaineen järjestämässä Verkkoetnografia iltapäivässä torstaina 27.3., missä olin puhumassa potentiaalisesta post doc -tutkimuksestani verkkoväkivallasta. Käsittelin esitelmässäni muutamia case esimerkkejä, joissa verkkoväkivalta näyttäytyy joko piilotettuna retoriikkaan (case esimerkkinä Twitterin #myssymies ja A2 Kannabis-ilta) tai julman henkilökohtaisesti (ja visuaalisesti sekä pelillisesti) suunnattuna pelialan tutkija Anita Sarkeesianiin. Halusin esitelmäni avulla sparrausta tutkimusaiheeni käsittelyyn ja rahoitushakemusten suunnitteluun. Onnekseni sitä sainkin lahjakkaan ja kiinnostavan yleisön avulla!

Iltapäivässä olivat puhumassa myös digikollegani Porista Riikka Turtiainen sekä Sari Östman, ja rituaaliteorian esikuvani Johanna Sumiala. Heidän esitelmässään Turtianien ja Östman esittelivät ytimekkäästi verkkoetnografian tutkimusperusteita ja Sumiala taas antropologiasta tuttua sirkulaation käsitettä YouTuben monimediaisessa ympäristössä. Iltapäivän päätteeksi kokoonnuimme tutkijatapaamiseen, missä mm. sparrailtiin tutkimusaiheita sekä niihin liittyviä ongelmia, ja suunniteltiin tutkimusverkoston perustamista. Paljon hyvää pöhinää siis Turussa!

Parhaillaan matkustan Onnibusin ilahduttavan edullisella Helsinki-Tampere yhteydellä Tampereelle*, mistä jatkan huomenna Vaasaan Mediatutkimuksen päiville. Esitän Mediaetnografia työryhmässä tutkimuspaperin, joka käsittelee autoetnografian, osallistuvan havainnoinnin ja itserefleksiivisyyden suhdetta verkkosuremisen tutkimukseen (lisää aiheesta olen blogannut täällä).

Etnografia on kulttuurin tutkijoille sekä tutkimuksen esittämisen tapa sekä itse tutkimusmenetelmä, joka jaksaa herättää keskustelua yhä uudelleen ja uudelleen. Etnografia kuvailee tiettyä kulttuuria (tai kulttuurista käyttäytymistä) perustuen empiiriseen tutkimusaineistoon, missä tutkijan oma minuus on enemmän tai vähemmän yhtenä analyysin välineenä tai lähtökohtana. Erityisesti 2000-luvulla tutkijaminuuden läpinäkyvyys tutkimuksissa on ollut kasvava trendi enkä usko tämän innostuksen ja suosion häviävän ihan heti. Inhimillistä toimintaa tutkittaessa (oli se sitten kaupallinen kulutuskäyttäytyminen, avioliittorituaali tai yksilön luontosuhde) tutkijan omat intressit suuntaavat sekä itse tutkimusfokusta että tutkimuksen intressejä, mutta ennen kaikkea sitä mitä tutkija pitää olennaisena ja havainnoinnin arvoisena**. Lähdinhän itsekin tutkimaan kuolemaa sen vuoksi, että olen joutunut kasvamaan aikuiseksi menetyksen tunteen kanssa, mutta ennen kaikkea, koska halusin vastauksia kysymykseen miksi. Miksi ihminen toimii siten kuin toimii. Se ei ole ydinfysiikkaa tai korkeampaa teoreettista matematiikkaa, vaan subjektiivisuuden ja objektiivisuuden vuorottelua, itsensä etäännyttämistä ja sisällyttämistä itse tutkimukseen, eläytymistä ja ymmärryksen tavoittamista, mutta ennen kaikkea intohimoa omaan tutkimuskenttään.

 

*Monta kärpästä yhdellä iskulla, ja tässä tapauksessa visiitti vanhempien luo.

**Verkkotutkimuksessa havainnointia voikin erinomaisesti dokumentoida erilaisilla näytön videointiohjelmilla, joilla esimerkiksi surffailua, verkkosivujen klikkailua sekä tietysti virtuaalimaailmoissa liikkumista voi tallentaa first person näkökulmasta myöhempää analysointia varten, sillä reaaliajan havainnointikyky on aina rajattua.

Chairing the discussion panel “Ethnology meets Technology” at the VIII Ethnology Days 2014

The ethnology days THICK GRIP ON DATA? – Ethnological Intepretations and Analysis | VIII Ethnology Days 2014 by Ethnos Association takes place this year in Helsinki 13.-14.3.2014. I will be chairing the panel “Ethnology meets Technology” panel, which will be debating about the relationship of ethnology towards different technologies, from internet to mobile phones, from house hold appliances to transportations. Some of the workshops in the seminar are in Finnish only, but this panel is in English for the enjoyment of those who have not the pleasure of knowing Finnish.

The panel members will be the Director of Development at National Board of Antiquities, ethnologist and a carpenter Carina Jaatinen and Jukka Jouhki, anthropologist and a Senior Researcher at the University of Jyväskylä.

The panel starts at 2.30 pm on Friday and you can follow it live here!

You can also comment the panelists and join the discussion in Twitter with #ethnologydays2014.

(Tutkimus)vuosi 2013 paketissa

Vuosi 2013 lähentelee loppuaan ja parin päivän päästä aloitetaan tutkimuksenkin suhteen jännittäviä aikoja: kielentarkastus ja esitarkastus lähestyy. Olin joulukuussa puolisoni kera Fuerteventuralla viikon ja tulostin reissuun mukaan ensimmäistä kertaa koko väitöskirjan käsikirjoituksen. Työ ei tuntunut työltä, kun sai tehdä korjauksia perinteisesti kynällä ja lekotellen uima-altaan reunalla, vaikka kelit ei ihan suosineetkaan koko viikkoa. Sain kuitenkin korjaukseni tehtyä, ja vaikka olin toivonut voivani lähettää käsikirjoituksen ohjaajille jo ennen joulua, venähti itse asettamani aikataulu vuodenvaihteeseen Thanatoksen uusimman numeron taiton vuoksi. Tiistaina ajattelin kuitenkin pistää sähköpostiin koko työn, jotta ohjaajat saavat uuden vuoden “kunniaksi” laittaa punakynät sauhuamaan koko naviskan kanssa, yksittäisten lukujen sijaan.

Sisällysluettelo näyttää tällä hetkellä tältä:

(1) Taking the red pill
1. Background and research questions
2. Virtualisation and the change of death rituals
2.1. Ritual and death
2.2. Short history of internet and online mourning
2.3. Conceptualising honoring and memorials
3. Structure of the book

(2) Joining the dots – theory and methodology
1. Hermeneutic-phenomenological interpretation and terminology
2. The New Trobriand – Doing ethnography online
2.1. Autoethnography and Participant Observation
2.2. Discourse Analysis
3. Ethics

(3) Fieldwork and research material
1. Research data and triangulation matrix
2. Memorial websites
3. Social media
4. Online games – mourning and honoring in online gaming communities
5. Surveys and interviews

(4) Unintentional memorials – acts community and collectivity
1. How something becomes a memorial & the significance of last words
2. Crisis management and real-time collectivity
3. Acts of solidarity and acts of disgrace
4. Co-presence – online performance and constructed community

(5) Intentional memorials – creating places of remembrance
1. Space becoming a place
2. Temporal changes of mourning and its ritual aspect
3. Virtual memorials as family legacies

(6) Transcending worlds – memorials and identities
1. Built and received identities in virtual memorials
2. Mourning the avatar and the person behind the avatar
3. Private mourning in public internet

(7) Phenomenology of mourning – Transformation of mourning rituals in time and space

Viimeinen luku on vielä kammottavalla tavalla kesken ja helmasyntinäni onkin aina tekstin lopettaminen. Asioiden kokoaminen ja ns. rautalangasta vääntäminen lopuksi tuntuu vaikealta ja siinä pitäisi ehdottomasti vielä kehittyä. Eiköhän se kuitenkin ohjaajien tiukalla ruoskinnalla neuvoilla muotoudu ihan kelpo luvuksi. Otsikointia aion miettiä myös uudelleen, vaikka koko työn pääotsikko onkin ollut sama jo melkein alusta saakka.

Joulukuussa sain myös onnekseni tiedon Koneen säätiön kuuden kuukauden viimeistelyapurahasta, mistä olen syvästi kiitollinen! Kevään rahamurheet väistyivät sen sileän tien ja voin keskittyä rauhassa tutkimukseni loppuunsaattamiseen sekä muuhun aiheeseen liittyvään työhön.

Keväällä 2014 on tiedossa myös paljon mielenkiintoisia seminaareja, joihin aion osallistua (olettaen että abstraktiehdotukseni hyväksytään), kuten DiGRA 2014 ja Surukonferenssi Tampereella, Kansatieteen päivät Helsingissä sekä Mediatutkimuksen päivät Vaasassa, sekä erityisesti kuoleman ja verkkotutkijoiden ensimmäinen symposium Durhamissa Englannissa First Death Online Research Symposium. Valitettavasti Durhamin symposium jää todennäköisesti aikatauluongelmien vuoksi välistä. Edellä mainittujen lisäksi luennoin sekä omasta tutkimuksestani että verkkotutkimuksesta yleisesti ja olen mukana muutamassa kiinnostavassa projektissa. Päätoimitan myös Thanatoksen kevään ensimmäisen numeron digikuolema-aiheesta ja luin tänään innoissani jo saapuneet abstrakti-ehdotukset, joita on saapunut Israelista, Ranskasta, Suomesta ja Australiasta saakka. Puuhaa riittää siis entiseen tapaan ja tiedossa on todennäköisesti vähintääkin yhtä hieno vuosi tutkimustyön saralla kuin vuonna 2013!

Pelitapahtuma vetää Kajaaniin monen alan ammattilaisia | Yle Uutiset | yle.fi

Pelitapahtuma vetää Kajaaniin monen alan ammattilaisia | Yle Uutiset | yle.fi.

“Toista kertaa järjestettävä Northern Game Summit kokoaa pelialan osaamista Kajaaniin. Ammattilaisille suunnattu tapahtuma toimii verkostoitumispaikkana, mutta vieraiden joukossa on myös muiden alojen yrityksiä haistelemassa pelialan uusia tuulija. Erityisesti pelillistämisestä, eli pelien dynamiikan ja mekaniikan soveltaminen työelämään kiinnostaa yrityksiä.”

Dystopians and dog leashes

Often some of the time in seminars goes into editing your own presentation and being nervous about your upcoming performance (which in my luck is always the second day, first in the morning, and there had been conference reception the night before!). This time when I attended AboagoraThe Human Machine 
was purely out of interest and curiosity, inspired by the impressing key note speakers and workshops. My first thought was “oh what geekery fun!” and it remained the entire three day seminar in one of my favorite – if not the most favorite – cities in Finland, Turku.

Seminar venue was at Sibelius museum, splendid location! Me in the front with Daniel Feld. Photograph by Otto-Ville Väätäinen.

And my expectations were met. The first day ways opened by Kevin Warwick, Professor of Cybernetics at the University of Reading, England, where he carries out research into
artificial intelligence, control and robotics. In his presentation, which I unfortunately did not listen from the beginning, he talked about the possibilities of linking human brains to computers, creating robots with biological brains, and finally Practical Turing Test results (over half of the audience could not tell the difference between human and computer communicating!).

Kevin Warwick. Photo by Otto Ville Väätäinen.

Fascinating stuff, but also very much provoking to dystopian thinkers, which I have also had the questionable pleasure of meeting during my research and presentations. When I have talked about his presentation afterwards I always seemed to need to clarify the possible outcomes (especially) in medical sciences, where for example stroke victims and patients with MS can benefit from technology aiding to restore the lost functions of the body. Otherwise the people I have talked to have frowned and made that smacking sound with their mouth accompanied with rolling of eyes.

Popular culture and movies such as the Terminator are often too much in peoples mind, where the first impression is to reject linking computer technology into human brain, since “it can only mean bad things and the world will end”.

As an avid science fiction reader I am always enthusiastic about the possibilities introduced by this specific genre of literature, since many of the inventions presented for example in sci-fi literature of the mid 20th century, are already here. (Rabdoud University researchers have been able to use MRI scanner to actually see what letter the test subject is reading and thinking, isn’t that something!? Read more in Helsingin Sanomat.)

However, the dystopian/utopian discussion/debate was continued throughout the seminar and was provoked especially by the key note subjects (more here and here), which led me thinking where is this dystopian belief originating? Why do so many people believe technology will destroy us, since it is the users of the technology are the ones defining the use of the technology? It is not the atomic bomb that spontaneously went and bombed Hiroshima, but the people using the bomb.

There seems to be a child-like belief, that technology – as a subject and an agent – can do something to us as humanity and we are the mere objects, sufferers and innocent in all possible outcomes (poor us!). As a dog owner I love to apply dog training philosophies any were I can, which is why I argue it is not the dog, who is acting bad, it is the owner on the other end of the leash allowing/provoking the behavior.

All in all, discussion is always good, and I thoroughly enjoyed this seminar, not only because I am a huge fan of Iron Sky andmet Samuli Torssonen, but also because I personally rarely have to opportunity to join a seminar just out of pure fun and interest.

Seminars, presentations and motivation boosts

Maybe I should return to this blog more often, since this morning I could not remember neither my username nor my password. And my browser history did not recognize the blog URL. Oopsie!

But I have been a busy (academic) bee this summer!

I had a small informal lecture at the opening of a memorial firm in Turku in the beginning of June. Sadea is a small company based in the city of Turku which creates beautifully original glass memorials for tombstones. Sadea wishes to provide a more unique and individual way to remember and honor a lover one, where glass memorials are a way to portray the person being remembered in a more contemporary way, than the traditional marble tombstones can. “Our lives are different from each other, why should we be so similar when we die?” the founder of Sadea, Minna Haataja, notes in their website.

IMG_0976

IMG_0980
Eveliina Tommola, Minna Haataja and Katja Pellikka.

Later in June I had the pleasure of attending Death & Media -seminar in Helsinki, where mostly media researcher gathered together to discuss the various aspects of death and media. We also had the pleasure of hearing the keynote lecture of thanatologist Tony Walter, who is always a delight and inspiring in his presentations.

I got back to my roots in the museum field when the newly founded Ritual Museum in Salo invited me to speak about death rituals in online environments together with media-anthropologist Johanna Sumiala, who spoke about death rituals and media. I highly recommend visiting the museum, which is only some 60km from the city of Turku.

All and all, it has been a busy summer with the thesis manuscript, since my current deadline for submitting the manuscript is this autumn, and there is a lot of work to be done. Having the opportunity to work in an entirely different environment for the spring gave me both inspiration and motivation to finish the thesis, and find new projects to continue in the future.

Turussa tapahtuu: Media/teknologian historia – yhdessä vai erikseen? (6.11.2012)

Seminaariohjelma:
 
Professori Hannu Salmi, (kulttuurihistoria, TY), kello 12.45:
Katsaus media/teknologian historiantutkimuksen kehitykseen Turussa
 
Professori Jaakko Suominen, (digitaalinen kulttuuri, TY), kello 13.15:
“Vanhasta vara parempi – miksi teknologian historian pitäisi tutkia retrovaatioita?”
 
Kahvitauko, n. kello 14.00-14.30.
 
Esitelmät, kello 14.30-16.00:
 
tutkijatohtori Marko Ampuja, (viestinnän oppiaine, HY): “Huomioita sähköisestä viestintäteknologiasta uuden aikakauden teorioiden ja utopioiden rakentajana 1800-luvun lopulta 2000-luvun alkuun”
 
VTM Essi Ylitalo: “Yrjö Neuvon elämäkerta ja digitaalisen vallankumouksen historian popularisointi”
 
tutkijatohtori Petri Paju (kulttuurihistoria, TY): “Monikansallinen teknologiayritys Euroopan jälleenrakentajana ja yhdistäjänä: IBM:n laajentumisstrategia ennen tietokoneita”
 
**
 
Seminaaria edeltää klo 12.00 alkava Tekniikan historian seuran syyskokous.
Kokouksessa jaetaan Tekniikan Waiheita-lehden vuoden 2011 artikkelipalkinto.
Palkittavan on valinnut Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen Turun
yliopistosta.
 
Kahvitusta varten toivotaan ilmoittautumisia viimeistään 2.11. osoitteeseen
petri.paju(a)utu.fi tai puh. 02 333 5712.
 
Tarkempi paikka: Minerva, 2 krs., sali Tempo.
 
Tervetuloa!
 
Seminaarin järjestäjätahot ovat kulttuurihistorian oppiaine ja International
Institute for Popular Culture, Turun yliopistosta, sekä Tekniikan historian
seura.
 
Lisätiedot:
Petri Paju,  Suomen Akatemian tutkijatohtori, Turun yliopisto
— Academy of Finland Postdoctoral Researcher, Univ. of Turku