The elicitation of ethnographic knowledge

Four of my virtual world research idols, Tom Boellstorff, Bonnie Nardi, Celia Pearce and T.L. Taylor, published in 2012 a fantastic method and how-to book of ethnographic research in virtual worlds, and I managed the get my hands on a copy only recently. The essential message of the book Ethnography and Virtual Worlds: A Handbook of Method (2012, Princeton University Press) is crystallising the meaning of ethnography as a research method, and, for example, how much of it is constituted by participant observation. In my personal research I have struggled with defining my work as ethnographic for exactly that reason that there has been little (or none!) participant observation in how my informants have grieved and remembered their intimates in online environments. The research subject itself has made difficult (but interesting) limitations methodologically, since about half of the research material could be described as “community bereaving together” and other half as “an individual bereaving alone”. I cannot join a a group of bereaved if I have not known the deceased or the people in the group, neither I can attend in situ how a single person uses different online environments to bereave and remember, whether the environment is a Facebook page, a blog, a memorial website or a virtual world. Also, since my approach has been holistic and I have been interested how mourning and death ritual are practiced in the Web as a whole, it would have been impossible to participate and observe in all of the environments in question.

I have discussed this matter previously as well (and continue the discussion in my upcoming PhD thesis), and decided that mostly my approach has been autoethnographical, observative and reflective, but not participatory, since participating would require other people present as well, whether virtually or actually. Boellstorff et al. are adamant in their book about the necessity of participant observation in order to call a research method as ethnography, but I disagree with them in some parts. In their personal researches (and the book in question) the research terrain has been in virtual worlds, which exclude social networking sites and other websites. I believe ethnography is more than just participant observation, but a method that combines contextual understanding and vigorous implementation of multiple approaches in order to understand a specific phenomenon as rich as possible. Mere interviews do not suffice, mere outside observation without “native” perspective do not suffice, neither mere participant observation, but I would call for the complex interplay between emic and etic perspectives, the inside and the outside views with all means necessary.

Boellstorff et al. (2012, 7) list four types of virtual world characteristics: 1. they are places and have a sense of worldness, 2. they are multi-user by nature, 3. they are persistent, i.e. they continue to exist whether the user logs off, 4. virtual worlds allow users to embody themselves, usually avatars (even if “textual avatars”, as in text-only virtual worlds such as MUDs). According to Boellstorff et al. social networking sites and other similar websites are not virtual worlds, because they lack of worldness and embodiment. However, this could be easily debated whether Facebook profiles and, what I would call a Facebook presence, are in fact embodiments, partly fictional characters/avatars presented in a social networking world, where the embodiment of the user is mostly textual, but also connected to the visual material shared and engaged with on the site, i.e. holiday photographs, (bathroom) selfies, baby pictures, puppy videos and LOL cats. They all create a sense of a social presence, which can for example lead to blocking or hiding a Facebook friend from your feed, or engaging with them actively online.

Nevertheless, the book Ethnography and Virtual Worlds is a fantastic volume from talented and inspirational researchers, and I look forward reading more about their work. These types of publications provide important insight in current anthropological research, which is moulding itself both epistemologically as well as methodologically.

Advertisements

Kotikirjaston kartuttelua ja klingonilaisen hyppykupan vastustamista

Pari uutta hankintaa kotikirjastoon Amazonilta ja Akateemisesta. Geertzin kirjahan on suorastaan pakollinen kenelle tahansa antropologille, mutta hämmennyksekseni en muista tenttineeni tuota kuin kerran (?). Hiukan uudempi teos herralta on Life Among the Anthros and Other Essays (2010), joka kutkutti myös käsiä Akateemisessa. Päädyin sen sijaan mielenkiintoiseen uutuuteen Sarah Pinkiltä, joka kirjoittaa teoksessaan aistien ja aistimusten mahdollisuuksista etnografisessa tutkimuksessa. Palaan kirjaan myöhemmin, kunhan pääsen tutustumaan sen sisältöön hieman paremmin. Äkkiä vilkaistuna sen taitto on ainakin tehty hyvin oppikirjamaiseksi, sillä jokaisen luvun lopussa on lyhyt referaatti luvusta sekä kirjallisuuslista lisälukemiseksi.

Nyt yritän kuitenkin parantaa itseni tästä klingonilaisesta hyppykupasta, jotta pääsen loppuviikosta Jyväskylään Sumiainen Summitiin seminaareilemaan. Kotikonttorin yksinäisyys on välillä lamauttavaa ja kaikki mahdolliset tapaamiset ystävien ja muiden tutkijoiden kanssa antavat lisäpontta jaksamiseen (kuten viime perjantain voimauttava päivä ystäväkollegan kanssa <3).

Ihqdaa!

Muistuttelen mieleen Victor Turnerin klassikkoa “Rituaali” (1967/2007), jota opiskeluaikana tuli vissiin tentittyäkin. Joku on vissiin ollut enemmän innoissaan, koska tässä kirjassa on kuvassa näkyviä marginaalimerkintöjä vähän väliä. Aww.

Nyt työn alla..

Amazon on itselleni tutkimuskirjallisuuden mekka. Hamstrasin kesällä sieltä vähän väliä yhtä jos toista opusta, jotka odottavat perusteellisempaa perehtymistä omalla kirjahyllyllään. Nyt työn alla on aiemminkin mainitsemani Tom Boellstorffin Coming of Age in Second Life (2008). Harmikseni ei lukenut teosta graduaikoinani, sillä sen avulla olisin säästynyt monelta harmaalta hiukselta ja saanut oivia esimerkkejä, neuvoja ja käytännön ohjeita virtuaaliantropologiasta. Itseäni viehättää Boellstorffin tapa yhdistää Margaret Meadin klassikkoteosta Coming of Age in Samoa (1928), joka on herättänyt aikanaan kiivasta keskustelua siitä oliko Meadia suorastaan höynäytetty tutkittaviensa toimesta. En ota ko. keskusteluun nyt sen kummemmin kantaa, sillä itseäni kiinnostaa lähinnä kuinka Boellstorff vastaa yhtäaikaa sekä Derek Freemanin kritiikkiin, että haastaa oman tutkimuksensa kriitikot:

“Freeman’s accusation against Mead was that she made things up, and what are virtual worlds if not made up?” (2008, 60)

Virtuaaliseen asennoidutaan usein negaatioiden kautta: anonymiteetti mahdollistaa petoksen ja valheellisuuden, vastakkainen “oikealle” eli todelliselle maailmalle jne. Virtuaaliseen toimintaan tuodaan kuitenkin merkityksiä offline-käytännöistä, jolloin mielestäni ei ole olennaista pohtia onko esimerkiksi virtuaali-identiteettien tutkimus yhtä pitävää kuin reaali-identiteettien tutkimus, sillä niiden rinnastaminen on mielestäni hedelmätöntä ja pitää sisällään jo alkuasettelun, jossa virtuaalisuus on jotain väärää.
Boellstorff keskustelee myös muiden kirjoittajien teosten kanssa siitä, kuinka paljon ja miten online ja offline vaikuttavat toisiinsa:

“To demand that ethnographic research always incorporate meeting residents in the actual world for ‘context’ presumes that virtual worlds are not themselves contexts; it renders ethnographically inaccessible the fact that most residents of virtual worlds do not meet their fellow residents offline.” (2008, 61)

Boellstorffin kanta on samankaltainen kuin esimerkiksi Christine Hinen, joka teoksessaan Virtual Ethnography (2000) käsittelee niin ikään erilaisia näkemyksiä tutkimuksen teosta ja tutkijan auktoriteetin rakentumisesta tutkittaessa virtuaalisuutta. Hinen mukaan tutkimuskohde määrittää tutkimusmetodit, jolloin esimerkiksi Boellstorffin tutkimuskohteena oleva Second Life sekä Boellstorffin määrittämät tutkimuskysymykset (mitä Second Lifessa tapahtuu?) rakentavat sen tutkimuskehyksen, jonka puitteissa joko online– ja offline-tutkimuksella on tai ei ole merkitystä.

Itselleni molemmat näkökulmat ovat keskeisiä, sillä tutkimuskohteenani on kuolemarituaalit, kenttänäni internet ja aikarajaukseeni mahtuu myös historiallinen konteksti tähän päivään saakka. John Campbellin sanoja lainatakseni:

“–online and offline experiences blend into a single, albeit multifaceted, narrative of life (2004, 100).”

Näin siis myös omassa tutkimuksessani, jossa olen kiinnostunut siitä kuinka 1900-luvun aikana kuoleman tabuuntuminen ja siihen liittyvien rituaalien katoaminen ovat luoneet eräänlaisen sosiaalisen tyhjiön, jota täyttämään on nyt ryhdytty käyttämään erilaisia virtuaalisia keinoja: virtuaalisia muistomerkkisivuja, virtuaalikappeleita ja –kynttilöitä, online-verkkopelien “peijaisia” tai ruumiinvalvojaisia*, sekä virtuaaliminää esittäviä virtuaalimaailmassa sijaitsevia muistomerkkejä, jotka kuitenkin ovat rakennettu offline-persoonalle.

Tarvitsisin kuitenkin kuolemaan liittyvää kirjallisuutta enemmän. Tällä hetkellä “raamattunani” on vain Philippe Ariés’n teokset, joten tarvitsisin lisää luettavaa sillä saralla..
* linkitetty video on taas muistotilaisuuteen tehdystä hyökkäyksestä kilpailevan klaanin toimesta, niin ikään tyypillinen arkaainen tapa häpäistä vainaja sekä hänen perheensä, sillä jos hänen muistoaan ja henkeään ei saateta tuonpuoleisuuteen oikeilla menetelmillä, saattaa hän jäädä ikuisesti loukkuun tämän maailman ja tuonpuoleisuuden väliin.

“Flow ja suklaa loivat tämän jumalaisen väitöskirjan/vartalon”

Sain reilu kuukausi takaperin hyviä ohjeita ajatus- ja kirjoitusblokkiin Ethnoksenkirjoittajaseminaarista. “Työhuoneessani” onkin nyt seinällä paperilappu, jossa on ranskalaisilla viivoilla muutama komennus, joilla voin saada halutessani työtä etenemään.

– kirjoita siitä, mistä kirjoittaisit, jos et olisi jumissa
– kirjoita siitä, mistä aiot myöhemmin kirjoittaa (voit tehdä listan ja laajentaa sitä myöhemmin kuvauksilla)
– kirjoita laajemman kokonaisuuden pienin mahdollinen osa
– kirjoita sellaisten aiheiden lista, joista haluat lähipäivinä kirjoittaa
– kirjoita ylös se, mitä arvelet voivasi tänään tehdä kirjoitusprojektisi hyväksi

Joskus nimittäin työn aloittaminen tuntuu siltä, kuin komentaisi uhmaikäistä lasta lopettamaan kiukuttelun tai teiniä siivoamaan huoneensa. “Joo joo kohta..” Tunnen onneksi tämän uhmaikäisen kakaran itsessäni niin hyvin, että osaan myös maanittelun jalon taidon. Esimerkiksi eilen jalkauduin Eerikinkadun Coronaan papereiden ja parin kirjan kanssa. Houkuttelin itseäni ajatuksella, että “voit sitten ottaa vaikka hyvää kahvia ja suklaakakun ja vähän selaile sitä kirjaa, kato mitä sieltä löytyy”. Sekä “jos tuntuu, ettei jaksa, ihmettele ihmisiä ja ota vaikka vähän lisää sitä suklaakakkua ja kirjoittele vaikka vaan ranskalaisilla viivoilla ajatuksia ylös.. no niin eihän kuulosta niin kamalalta? Ota vähän lisää vielä kakkua..”

Tämän houkuttimen voimin uppouduin muistiinpanoihin ja kirjaan* jopa kahdeksi ja puoleksi tunniksi ja raapustin muutaman sivun ajatuksiakin ylös. Flow maistui hyvältä, mutta niin myös se suklaakakkukin.

Voin väitöskirjan alkuteksteihin laittaa kiitokset niille merimiehille, jotka aikoinaan toivat tuota jumalten mannaa rapakon toiselta puolelta.

*Tom Boellstorff: Coming of Age in Second Life – An Anthropologist Explores the Virtually Human