Kartakepin äärellä

Kurssin aloitus meni omasta mielestäni ihan hyvin. En ollut kuitenkaan varautunut ihan niin hiljaiseen opiskelijakuntaan, vaan yleensä aina joukosta löytyy pari innokasta keskustelijaa. Nämä eivät edes vastanneet suoriin kyllä/ei-kysymyksiin, joten etenin powerpointeissani tarpeettoman nopeasti.

Suomalaiset nyt ovat tunnetusti hiljaista opiskelijakuntaa ja kommentit kuten “ihan kiva” saavat ainakin minut silmittömän raivon valtaan. Itse näen luokkahuoneessa kommunikoinnin vastavuoroisen kunnioituksen osoituksena. Puhutaan kuitenkin siis yliopistoikäisistä ihmisistä (ei yläasteesta), jolloin voidaan olettaa jonkinlaisia vuorovaikutustaitoja. Turhauduin kuitenkin itse usein luennoilla siihen, että ihmiset ovat mieluummin vain hiljaa ja ottavat tiedon vastaan sellaisenaan. “Ihan kiva” on mielestäni kommentti, jota voi pitää jo loukkaavana. Sen verran täytyisi olla mielikuvitusta ja selkärankaa, että kunnioittaisi toista opiskelijaa kunnollisilla mielipiteillä.

Näin..

Aineisto elää ja muuttuu koko ajan. Onneksi on ruutukaappaukset keksitty, koska samat muistomerkkisivut, joita olen kahlannut jo vuodesta 2007 ovat muuttuneet niin visuaalisesti kuin ominaisuuksiltaan. Yritän dokumentoida niitä parhaani mukaan, mutta yritän pitää myös mielessä, ettei se ole se olennaisin seikka.

Kirjallisuuteen haluaisin uppoutua oikein kunnolla. Luotan siihen, että kesä tarjoaa lukumahdollisuuksia, mutta saapa nähdä. Lämpimillä ilmoilla on samanlainen vaikutus aivoihini kuin samanapaisilla magneeteilla – eivät toimi yhdessä sitten mitenkään. Sen sijaan olen yrittänyt nyt perehtyä paremmin Second Lifen ominaisuuksiin.

(kuva: oma ruutukaappaus)

2M nettiyhteys ei tunnu vain riittävän maailman normaaliin latautumiseen ja haaveilenkin Welhon 10M tarjouksesta..

Linden luomassa Memorial parkissa kyllä viehättää sen keinotekoinen vanhentaminen laittamalla puistoon raunioita ja muuta “vanhan” näköistä. Kulttuurikuvien uudelleentoistoa.

(kuva: Torey Linden)


Advertisements

Hello world!

Otsikointi herättää edelleen hilpeyttä, vaikka internetissä on tullut pyörittyä jo yli vuosikymmen.

Otsikointi herättää edelleen hilpeyttä, vaikka internetissä on tullut pyörittyä jo yli vuosikymmen. Se antaa mielikuvan siitä, että “siellä jossain” on ihmisiä, jotka kuulevat tämän ensimmäisen hihkaisuni.

Mutta tästä se lähtee, kuulee kukaan tahi ei.

Loin blogin ajatuksiani varten väitöskirjan alkutaipaleita varten. Katsotaan myöhemmin millainen tästä kehittyy.