Harry Halpin on the Hidden History of the “Like” Button :: Unlike Us: Understanding Social Media Monopolies and their Alternatives

Harry Halpin on the Hidden History of the “Like” Button :: Unlike Us: Understanding Social Media Monopolies and their Alternatives.

Asterdamin Media Research Centre järjesti konferenssin viime viikolla Unlike Us -projektin tiimoilta.

The aim of Unlike Us is to establish a research network of artists, designers, scholars, activists and programmers who work on ‘alternatives in social media’. Through workshops, conferences, online dialogues and publications, Unlike Us intends to both analyze the economic and cultural aspects of dominant social media platforms and to propagate the further development and proliferation of alternative, decentralized social media software.

Harry Halpinin paperi Like-nappulan historiasta ja taustoista olisi ollut mielenkiintoista kuulla ihan livenä, mutta jo pelkkä artikkelikin paperista oli ajatuksia herättävä.

Halpin toi esille, kuinka Facebook on monopolisoinut Like-nappulansa avulla käyttäjädatan keräämisen eri sovelluksista, sillä jokainen Like-nappula on yhteydessä suoraan Facebookiin. Siten yhtiö pystyy keräämään miljardeittain hyödyllistä käyttäjätietoa siitä, mistä ihmiset oikein pitävät.  Tämä on taas mainostajia ajatellen ehkä tuottoisin bisnesidea tällä vuosituhannella.

When someone clicks on a Like button, the Javascript looks at the Semantic Web part of the page and ships it back to Facebook, back into the ‘walled garden’. What we can see here, Halpin stated, is that Facebook deployed open standards to build a closed giant global graph, an accumulation of data about people and products.

Onko internetiä enää mahdollista käyttää avoimesti ja anonyymisti? Pystynkö hallinnoimaan yksityisyyttäni ja olemaan silti mukana “nettipersoonana”? En nykyisillä järjestelmillä. Facebookin rinnalle on kehitetty monia muitakin sovelluksia (Google+, Diaspora), jotka eivät tunkeudu yhtä hyökkäävällä tavalla käyttäjiensä yksityisyyteen, kuten Facebook taas tekee. Miksi esimerkiksi Google+ ei kuitenkaan ole saanut yhtä suurta suosiota taakseen? Tarkoitukset ainakin ovat hyvät. Google+ markkinoi itseään täyden palvelun pakettina, joka sisältää kaiken aina sähköpostista dokumentteihin, kalenterista valokuviin ja (video)chattiin. Luulisi, että tällainen “täyden palvelun talo” houkuttelisi enemmän kuin Facebook, joka herättää yhä enemmän ja enemmän hilpeyttä Google Translatorilla käännetyillä mainoksillaan.

Käytän itsekin Facebookia päivittäin jo ihan pelkästään sen vuoksi, että kotikonttori on yllättävän hiljainen koirakumppaneista huolimatta. On virkistävää lukea muiden kuulumisia, katsella kuvia ja tykätä jaetuista linkeistä. Facebook on kuin kahvihuone, jonne voi astella silloin kuin itselle sopii, ei vain aamu- ja iltapäivällä. Google+ taas tökkii omalla kohdallani nimenomaan sen monipuolisuuden vuoksi. On asioita, jotka haluan jakaa vain tietylle yleisölle ja ilman koko nimeäni. Haluan olla se anonyymi nimimerkki ja sosialisoida blogeissa julkinen identiteettini verhottuna. En kuitenkaan voi olla täysin varma kuinka paljon Google+:n avulla voi löytää minusta henkilötietoja (lue: koko nimeäni). Tosin en ole asiaan hirveästi perehtynytkään, koska, kyllä, minulla on Facebook.

Advertisements