Reikäjuustoa

Olen saavuttanut tyypillisen kevätjumituksen, joka lopettaa kaiken oman ajattelun ja luovuuden. Ihan kuin sulavan lumen mukana katoaisi myös kaikki ne ideat ja kykenemiset, osaamiset ja haluamiset, ja tilalle jää vain flatline, tyhjää sydänkäyrää.

Tuntuu, että elän jatkuvassa pitäisi-vaiheessa. Pitäisi hankkia informantteja. Pitäisi haastatella. Pitäisi olla kentällä. Pitäisi löytää kipinöivän nerokasta tutkimuskirjallisuutta ja pitäisi kiljahdella heureka tämän tästä.

Sen sijaan olen roikkunut kirjastossa, ravannut Kaisaniemen Opiskelijakirjaston portaita, vinguttanut lainauskorttiani ja klikkaillut “varaa”-nappia varmaan koko apurahan edestä (á 1€ per klick). Vain huomatakseni kotona, että kirjat ovat joko vääriä tai niin tolkuttoman vaikeita(!), että en kykene tässä kevätjumituksessa saamaan niistä tolkkua. Kompuroin samojen hakusanojen kanssa, jotka eivät edelleenkään tuota sen kummempaa tulosta. Löydän kymmenen kirjan joukosta ehkä yhden käyttökelpoisen rivin, jonka kirjoitan muistiin vain unohtaakseni sen jonnekin lippusten ja lappusten joukkoon.

“Työhuoneen” eli keittiön seinään on liimattu teipillä aanelosia, joihin on raapustettu muistiinpanoja. Olen jumahtanut ajatukseen kulttuurisesta muistista, jota reaaliaikaisissa verkkopeleissä ylläpidetään. Tarvitsen kirjallisuutta aiheesta, mutta hakkaan päätäni seinään tässä asiassa jo ties kuinka monetta viikkoa.

Kulttuurinen muisti. Haluaisin uskoa, että se on ihka oma ideani, mutta ei, olen lukenut sen jostain, en vain kuollakseni saa päähäni mistä. Sen siitä saa, kun on niin laho pää, ettei välttämättä muista onko harjannut hampaansa ja tajuaa kesken harjaamisen tekevänsä sitä jo kolmatta kertaa sille aamulle.

Advertisements