Anna Haverinen

(Bio in English here)

Olen Anna Haverinen, digitaalisen kulttuurin ja antropologian asiantuntija. Työskentelen tällä hetkellä design-antropologina Taisteella, joka rakentaa mobiilikeskeisiä digitaalisia palveluita. Työnkuvani koostuu monipuolisesti antropologisen näkökulman soveltamisesta liiketoimintamuotoiluun, strategiseen konsultointiin, UX-tutkimukseen, sekä markkinointiin.

Olen käyttänyt tätä blogisivustoa viime vuosina niin väitöstutkimukseen kuin post doc-hankkeeseeni liittyvien ajatussolmujen purkamiseen, mutta keväällä 2016 tutkimusrahoituksen päätyttyä päätin lähteä etsimään uusia haasteita yksityiseltä sektorilta. Intohimoni onkin aina ollut enemmän markkinoinnin, käyttäjälähtöisen suunnittelun ja viestinnän parissa. Nykyään blogini keskittyy siis näihin teemoihin – antropologisella vivahteella.

Kuka Anna?

Väittelin filosofian tohtoriksi digitaalisen kulttuurin oppiaineesta vuonna 2014 aiheella kuolemanrituaalien digitalisaatio eli miten ihmiset surevat edesmenneitä läheisiään verkossa. Tutkintoni tarjoaa monipuolisen ymmärryksen nyky-yhteiskunnan digitaalisaatiosta, sekä sen kulttuureista ja käyttäjistä.

Omaan vahvan tutkimuskokemuksen, mutta tutkimustyön lisäksi olen ollut viime vuosina mukana myös yritysmaailmassa palvelumuotoilijana (Palmu Inc., Solace Media), liiketoimintakonsulttina (Gemic) sekä eri järjestöjen ja yhdistysten digitaalisessa viestinnässä (Helsinki Pride, Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura Ry.). Olen toiminyt myös freelance palvelumuotoilijana suomalaisella WillRememberYou.com sivustolla, missä olen voinut soveltaa väitöskirjani tuloksia hyvin monipuolisesti.

Suhtaudun kieleen ja kielellä viestimiseen intohimoisesti, ja olen loistava kommunikoimaan niin kasvokkain kuin erilaisissa kanavissa. Rakastan teknologiaa, ongelmalähtöistä työskentelyä ja pystyn omaksumaan laajoja kokonaisuuksia nopeasti. Työkielenäni on ollut englanti jo vuosia, joten kommunikoin myös sillä sujuvasti.

Vapaa-aikana kulutan mielelläni juoksukenkiä ja punttisalia, timpuroin ja askartelen kaikenlaista, sekä kökötän leffateatterin penkeillä yleensä scifiä ja toimintaa nautiskelle (toim. huom. myös jokainen leffalippu on säästettynä vuodesta 1993 alkaen).

Advertisements

One thought on “Anna Haverinen

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s