Vähänpä tutkija tiesi ja muita jatko-osia

Viime viikon torstaina kirjoittamaani tekstiä on klikattu, luettu ja jaettu enemmän kuin mitään muuta koskaan kirjoittamaani. Olen yllättynyt ja suorastaan häkeltynyt sen saamasta huomiosta, mutta ennen kaikkea niistä lukemattomista sähköposteista ja yksityisviesteistä, joita olen saanut niin tutuilta kuin tuntemattomilta tutkijakollegoilta. En oikeasti uskonut, että kukaan erityisemmin huomaisi tai edes olkapäitään vaivautuisi kohottamaan tekstini vuoksi, enkä kirjoittanut sitä sillä silmällä. Mutta olen aivan valtavan otettu jokaisesta kauniista sanasta, kehuista ja inspiroivasta viestistä, jonka olen saanut. Te tiedätte keitä te olette: kiitos, vielä kerran.

Teksti oli muhinut päässäni vuorokauden verran, kun tajusin sen pahimman mahdollisen tapahtuneen: olen työtön. Olin tehnyt niin paljon töitä sen eteen, ettei tuota tipahdusta tapahtuisi. Alkujärkytyksestä toivuttuani ryhdyin kuitenkin laatimaan suunnitelmia, sillä se on luonteelleni tyypillistä. En osaa jäädä tuleen makaamaan, vaan haluan laittaa rattaat pyörimään uudelleen. Aina on vaihtoehtoja ja tämä on nyt mahdollisuus jättää kuluttava ihmissuhde nimeltä yliopistomaailma.

Apurahatulos tuli tiistaina ja keskiviikkona muistin vihdoin, että en itseasiassa koskaan ole edes haaveillut tutkijaurasta. Haaveilin tutkinnosta, tohtorin tutkinnosta, ja siitä, että voisin osoittaa ensisijaisesti itselleni “hei minä osaan!” Mutta minä en ole tutkintoni, vaan paljon paljon muuta.

Olen entinen grillitäti, eläköitynyt stand up-koomikko, pedanttisesti kirjapinoja oikova kirjakauppatyöntekijä ja museo-opas, joka halusi sen yhden kierroksen ajan saada museokävijälle tunteen jostain toisesta maailmasta tarinoiden avulla. Olen luonteeltani tutkijamainen, sillä tarkkailen, tutkin ja analysoin aina ja kaikkea. Sitä ei saa pois päältä napsauttamalla eikä se ole koskaan “lomalla”. Se on tapa olla maailmassa ja ymmärtää kaikkea mitä tapahtuu, ymmärtää ihmisiä (ja itseäni).

Katson vaikkapa Marimerkon kahvikuppiani pöydällä ja näen heti silmissäni graafikon tietokoneensa äärellä, piirtäen ja muokaten tekemäänsä kuvaa. Klik, klik, copy, paste, erase, add layer. Näen sen prosessin, kun kuva etenee uudesta astiamallistosta päättäville ja kuinka he pohtivat sopiiko uusi printti, kuvio ja malli Marimekon brändiin ja Marimekon kuluttajille. Sopiihan se, muutetaan vielä tuota ja ehkä tuota. Versio 5.9. Näen mielessäni sen tehtaan, jossa linjastolla vilisevät ne kahvikupit, lautaset ja kulhot yksi toisensa jälkeen. Ja viimeiseksi näen itseni, kuluttajana, joka ottaa kupin käteensä kaupan hyllyltä, ihailee sen muotoa ja hauskaa mustavalkoista maailmaa. Kuinka kuvittelen itseni juomassa kahvia siitä, tekemässä töitä, tarjoilemassa siitä vierailleni. Käyttämässä sitä arjessani.

Tämä kaikki vilisee mielessäni sen lyhyen hetken ajan. Siten mieleni toimii, eikä siihen tarvita apurahahakemuksia tai tuntiraportteja, ei teorioita eikä tieteellistä jargoniaa.

Kun muistin, etten itseasiassa ole koskaan haaveillut tutkijuudesta, muistin myös mistä olen aina haaveillut: kirjoittamisesta. Se on varhaisin haaveeni ja tavoitteeni, ja juontaa aikaan, kun olin kymmenenvuotias ja halusin kirjoittaa kirjan. Kirjoitinhan minä ja lähetinkin sen kustantajalle kolmetoistavuotiaana. Sain lempeän hylkäyskirjeen, jota muistelen edelleen lämmöllä, koska sen kirjoittaja näki kuinka sen ikäistä lasta kannattaisi kehottaa yrittämään myöhemmin uudelleen. “Jatka harjoittelua, tämä on tosi hyvä”, siinä ehkä sanottiin, en ole varma enää eikä sillä ole väliäkään. Muistan sen tunteen.

Myöhemmin halusin toimittajaksi. Se oli koko yläasteen ja lukioajan ainoa tulevaisuudessa siintävä kiintopiste. Kunnes en päässyt opiskelemaan. Löysin antropologian, sittemmin digitaalisen kulttuurin tutkimuksen ja loppu on historiaa. Olen silti aina halunnut vain kirjoittaa. Se on niin syvällä lihasmuistissani, etten tiedä muusta. Kirjoittaminen on kuitenkin nykyisessä digitaalisessa maailmassa niin paljon muutakin. Se on linkkejä, kuvia ja multimediaa. Se on kytköksiä, verkostoja, tykkäyksiä, jakoja, yhteisöjä ja yksilöitä.

Se on monikerroksista viestintää ja sitä minä haluan tehdä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s