Digitaalinen jäämistösi – mitä sinusta jää digitaalisena jäljelle?

Olin tänään puhumassa digitaalisesta jäämistöstä Turun Auralassa, missä yleisö koostui pääasiassa seniori-ikäisistä kuuntelijoista. Sali oli täynnä ja luento striimattiin myös reaaliajassa Raision kansalaisopistoon. 

Digitaalisesta jäämistöstä on ollut viime vuosina jonkin verran puhetta ja enemmän jäämistöoikeuden* näkökulmasta. Raha onkin yleensä se suurin ongelmatekijä, kun lähdetään perikunnan asioita selvittämään.

lataus (1)
Kuva

Miten jäämistöä tulisi hallinnoida?

Digijäämistöksi luetaan kaikki henkilön omistama digitaalinen materiaali, jolloin se koostuu niin teknologiasta (tietokoneet, älypuhelimet), linsenssien alaisista ohjelmistoista, digivalokuvista, käyttäjätileistä palveluissa, sähköisistä sopimuksista, salasanoista, profiileista jne.. Määrä voi olla huikea, vaikka myös maallinen jäämistökin voi olla mittava. Hallinnointi vaatii taas erilaisen lähestymistavan, sillä digijäämistö ei vie samalla tavalla fyysistä tilaa.

Perikunnalle olennaisinta onkin pohtia mikä on rahallisesti merkittävää; toisin sanoen onko edesmenneellä suoraveloitussopimuksia esim. Netflixiin, kuntosalille tai paperilehdistä, tai onko hän ollut esimerkiksi aktiivinen nettipokerinpelaaja, jonka käyttäjätilillä saattaa olla satoja euroja tallessa. Kuolintodistus ja sen digitaalinen kopio, eli yleensä pdf-tiedosto, on kaiken a ja o, kun palveluja lopetetaan. Googlea voi käyttää apuna, kun haluaa löytää ohjeita eri palveluntarjoajilta, jolloin seuraavat hakulauseet ovat hyödyksi:

– miten poistaa edesmenneen käyttäjäprofiili (palvelun nimi)

– miten poistaa Googlen hakuosuma

– kuolleen käyttäjätilin lopettaminen (palvelun nimi)

Ylläolevilla hakulausekkeilla löytää yleensä ohjeet kuinka edetä. Jos ohjeita ei löydy, tai niitä on vaikea noudattaa, voi aina lähettää sähköpostia tai jopa soittaa ja kysyä suoraan kuinka toimia.

Se aineisto, joka ei ole jäämistövarallisuuden näkökulmasta merkittävää, saattaa olla tunnearvoltaan kuitenkin jotain muuta. Monet sovellukset, kuten Facebook, tallentavat valtavat määrät digitaalista persoonallisuutta, jalanjälkiä, jotka kertovat ihmisestä ja hänen elämästään tietynlaisen puolen. Surevalle ihmiselle tällaiset tunnearvolta rikkaat aineistot voivat olla yllättävänkin tärkeitä, mutta tätä voi olla etukäteen vaikea ennakoida ilman aiempaa kokemusta vastaavasta.

Missä vaiheessa poistan puhelinnumeron? Tunnearvon merkitys

Digijäämistön ollessa kyseessä, myös tunteet tulevat mukaan. Yllättävätkin asiat saattavat olla symbolisesti tärkeitä, kuten esimerkiksi tekstiviestit ja puhelinnumerot, digikuvista puhumattakaan. Digikuvien määrä on huikea verrattuna aiempien vuosikymmenien paperikuviin, mutta määrä ei tietenkään aina takaa laatua ja laatu on aina subjektiivista. Toiselle se heilahtanut lomakuva saattaa olla tunnearvoltaan tärkeä, koska se muistuttaa tietystä hetkestä. Toiselle taas ne kymmenet selfiet, varvaskuvat tai videonpätkät edesmenneen koirista leikkimässä.

Tunnearvon ennakointi etukäteen voi olla yllättävän hankalaa, sillä arvon ymmärtää usein vasta silloin kuin menetys tulee omalle kohdalle. Esimerkiksi läheisen puhelinnumeron poistaminen kännykästä voi olla yhtä iso askel kuin vaikkapa edesmenneen puolison hammasharjan pois heittäminen. Jos suru ei ole tullut kohdalle, tuollaisen ratkaisun tekeminen voi tuntua lastenleikiltä, kunnes joutuu itse kohtaamaan sen symbolisen luopumisen – konkreettisesti.

Digitaalinen arki säilyy – vai säilyykö?

Näyttökuva 2015-04-02 kello 10.22.11
Kuva

Puhuin myös digitaalisen arjen säilymisestä ja miten se tulee vaikuttamaan tulevien vuosikymmenien tai -satojen tutkijoiden elämään. Se, mitä nykyhistorioitsijat tietävät esimerkiksi 1800-luvusta, riippuu täysin niistä painetuista ja kirjoitetuista lähteistä, jotka tuolta ajalta ovat säilyneet. Kirjeet ja kirkonkirjat, viralliset dokumentit. Nykyajasta pelkästään yhdeltä henkilöltä voi jäädä jälkeen tuhansia statuspäivityksiä ja yhtä monia tekstiviestejä, joissa pyydetään vaikkapa puolisoa tuomaan maitoa kaupasta, nauhoittamaan Salkkarit tai joissa hehkutetaan alkanutta kesälomaa kuvalla omista varpaista nurmikolla – ties kuinka monetta kymmenettä kertaa.

Toisaalta, digitaalinen aineisto on hyvin haurasta. Yksi näpäytys delete-nappia, verkon kaatuminen, kahvikuppi tietokoneen näppäimistölle ja valtava määrä digitaalista aineistoa on kadonnut tiettymättömiin. Yksi luennolle osallistuneista herroista myös toi esille sen seikan, että vaikka haluaisi itse jättää omille lapsenlapsilleen vaikkapa bloginsa, eivät he teini-ikäisinä osaa olla sellaisesta kiinnostuneita. Arvostus voi tulla vasta joskus paljon myöhemmin, “sitten aikuisena”, jolloin saattaa olla jo liian myöhäistä.

Teknologia itsessään myös vanhenee. Vielä 2000-luvun alussa suositeltiin digikuvien tallentamista cd- ja dvd-levyille, kunnes huomattiin, ettei se teknologiana kestä aikaa yhtä hyvin kuin esimerkiksi valokuvapaperi. Puhumattakaan ohjelmistojen vanhentumisesta. Diskettiä en itse saisi enää millään omalla päätelaitteellani luettua. Ohjelmistopäivitykset vanhentavat tiedostoja myös.

Mitä tehdä ja minne ottaa yhteyttä?

Kuva

Moni kommentoi luennon jälkeen, että kylläpä kuoleminenkin on tehty vaikeaksi, ja onhan se. Tai no, kuoleminen itsessään ei ole vaikeampaa, ainoastaan perikunnan vastuu ja huolehtimisen arvoiset asiat. Jokaiseen palveluntarjoajaan joutuu yleensä olemaan erikseen yhteydessä, digitaalisia dokumentteja (pdf.) varten saattaa joutua etsimään se digitaalisen laitteen, jolla tehdä niitä dokumentteja (eli skanneri). Kuolintodistukseen on pääsy vain lähiomaisella, mutta esimerkiksi ystävät ja kollegat saattavat joutua “kestämään” jonkin sosiaalisen median sovelluksen jatkuvaa muistuttelua syntymäpäivistä, joita ei enää juhlisteta, ja kaveri-pyyntöehdotuksista, joita kukaan ei ole enää hyväksymässä. Maailmamme digitalisoituu – tahdoimme sitä tai emme – ja nyt eläkkeellä olevat sukupolvet saattavat olla niitä viimeisiä, joiden digijäämistö on vielä jollain tavalla hahmotettavissa: pankkisopimuksia ja suoraveloituksia.

Aina voi myös maksaa siitä, että joku toinen huolehtii. Mors Digitalis on uuden karhea jyväskyläläinen digitaalinen hautaustoimisto, joka lupaa sulkea palvelut ja kotiuttaa digitaalisen omaisuuden perikunnalle jaettavaksi. Palvelusta voi myös maksaa ennakkoon, ns. testamentin tapaan, mikäli tietää digijäämistönsä hallinnoimisen olevan vaikea pala tai että sen hoito on välittömässä lähitulevaisuudessa edessä. Palvelu voi olla etenkin yrittäjälle, poliittisesti tai taiteellisesti aktiiviselle hyvin hyödyllinen, kun digitaalista aineistoa – oli se rahallisesti arvokasta tai ei – on enemmäin kuin ns. perustallaajalla.

Vastaavia palveluntarjoajia on varmasti tulossa vielä paljon lisää. Myös moni sivustoista tulee tulevaisuudessa ottamaan jäämistöasiat tarkemmin huomioon. Kulttuurin muutos on joka tapauksessa parhaillaan meneillään, mikä tutkijan näkökulmasta on kiehtovaa seurattavaa.

picdump_77
Kuva

 

 

 

*Siviilioikeuden professori Urpo Kangas on kirjoittanut teoksen Digitaalinen jäämistövarallisuusjoka perustuu vuonna 2012 tekemäänsä selvitykseen digitaalisen jäämistön oikeudellisesta asemasta. Viestintävirasto esimerkiksi katsoo, että perikunnalla on oikeus saada käyttöönsä edesmenneen sähköiset viestit eli esimerkiksi sähköpostit, mikäli nämä eivät ole työantajan tietosuojalain piirissä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s