Työkalu nimeltä ‘etnografia’

Maaliskuussa etnografia ja etnografinen analyysi olivat keskeisiä teemoja useissa seminaareissa ja konferensseissa, joihin osallistuin. Kuukausi alkoi Ethnoksen perinteisillä Kansatieteen päivillä 13.-14.3. teemanaan Thick grip on data – ethnological analysis and interpretation. Osallistuin työryhmään Rendering Culture: New Openings in the Micro-Practises of Ethnography, jonka vetäjinä olivat hurmaavat Tom O’Dell sekä Robert Willim Lundin yliopistosta. (Lisää etnologipäivistä mm. Willimin sekä Helena Ruotsalan blogeissa.) Työryhmässä pohdittiin eri näkökulmien kautta miten sekä tutkija itse että tutkittavat tuottavat yhdessä tutkittua todellisuutta, ja miten esimerkiksi erilaisilla tutkimusmenetelmillä tai -lähestymistavoilla on mahdollista saavuttaa tietynlaisia otoksia tutkimuskohteesta. Omassa esitelmässäni esittelin yhden tutkimustapauksen väitöskirjastani, missä Second Lifessa roolipelaava yhteisö menetti yhden jäsenensä 2008, ja kuinka ryhmähaastattelun aikana yhteisön jäsenet ryhtyivät ensimmäistä kertaa yhdessä pohtimaan menetyksen mahdollista valheellisuutta. Virtuaalisissa yhteisöissä kuoleman kyseenalaistaminen on yleistä, sillä tapaamatta toisiaan kasvokkain tai osallistumatta itse hautajaisiin yhteisön jäsenet eivät voi olla 100% varmoja henkilön kuolemasta. (Aiheesta laajemmin olen kirjoittanut artikkelissani täällä).

O’Dell oli myös perjantain keynote otsikollaan Composing Ethnography and Rendering Culture, joka viritti runsaasti keskustelua. Analyysin ja etnografian pohtimisen sijaan yleisöstä nousi jälleen pohdinnan aiheeksi kuinka vakiinnuttaa etnologian (ja kulttuurintutkijoiden) asemaa yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä vaikuttamisessa. O’Dell korosti tutkijoiden oman aloitteellisuuden merkitystä ja kehotti ottamaan yhteyttä mm. kuntatason päättäjiin, kouluihin ja järjestöihin hankeideoiden puitteissa. Nostin itse esille muun muassa tieteenalan paremman brändäyksen, joka sanana taas on usein joillekin tutkijoille punainen viitta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin myös brändäyksellä, kutsui sitä markkinoinniksi tai miksi tahansa, mutta mielestäni etnologia/antropologia/folkloristiikka/kulttuurien tutkimus tulisi tieteenaloina nostaa tiukemmin nykypäivään, sillä maine “perinteentutkijoina” on vanhanaikainen, epämääräinen ja sisältää mielikuvan “pölyisestä museoalasta ja mummoista nutturoissaan”. Itsekin museoalalla työskennelleenä (sekä mummo- ja nutturafanina) toivoisin tutkijoiden ja tutkimuslaitosten saavan parempaa näkyvyyttä ja ansaitsemaansa arvostusta, mutta valitettavasti nyky-yhteiskuntaa tuntuu kiinnostavan vain kapitalistinen voitontavoittelu (vaikka trendien ja arvojen pehmenemistä on ollut havaittavissa). Mielestäni myös tieteenaloja ylittävä verkostoituminen, yhteiset tutkimusprojektit, tutkimusten sovellettavuus käytäntöön sekä yleisesti monitieteisyyttä lisäämällä olisi mahdollista nostaa kulttuurien tutkimuksen näkyvyyttä sekä laajentaa mahdollisuuksia.

Ethnoksen seminaarin päätteeksi julkaistiin myös Eerika Koskinen-Koiviston ja Pilvi Hämeenahon toimittama Moniulotteinen etnografia teos, joka koostuu key note -esitelmistä ja artikkeleista edellisiltä Ethnos päiviltä. Suosittelen lämpimästi hankkimaan teoksen omaan kirjahyllyyn!

Samassa etnografiateemassa (ja itselleni niin kovin läheisessä) jatkettiin Turun yliopiston folkloristiikan oppiaineen järjestämässä Verkkoetnografia iltapäivässä torstaina 27.3., missä olin puhumassa potentiaalisesta post doc -tutkimuksestani verkkoväkivallasta. Käsittelin esitelmässäni muutamia case esimerkkejä, joissa verkkoväkivalta näyttäytyy joko piilotettuna retoriikkaan (case esimerkkinä Twitterin #myssymies ja A2 Kannabis-ilta) tai julman henkilökohtaisesti (ja visuaalisesti sekä pelillisesti) suunnattuna pelialan tutkija Anita Sarkeesianiin. Halusin esitelmäni avulla sparrausta tutkimusaiheeni käsittelyyn ja rahoitushakemusten suunnitteluun. Onnekseni sitä sainkin lahjakkaan ja kiinnostavan yleisön avulla!

Iltapäivässä olivat puhumassa myös digikollegani Porista Riikka Turtiainen sekä Sari Östman, ja rituaaliteorian esikuvani Johanna Sumiala. Heidän esitelmässään Turtianien ja Östman esittelivät ytimekkäästi verkkoetnografian tutkimusperusteita ja Sumiala taas antropologiasta tuttua sirkulaation käsitettä YouTuben monimediaisessa ympäristössä. Iltapäivän päätteeksi kokoonnuimme tutkijatapaamiseen, missä mm. sparrailtiin tutkimusaiheita sekä niihin liittyviä ongelmia, ja suunniteltiin tutkimusverkoston perustamista. Paljon hyvää pöhinää siis Turussa!

Parhaillaan matkustan Onnibusin ilahduttavan edullisella Helsinki-Tampere yhteydellä Tampereelle*, mistä jatkan huomenna Vaasaan Mediatutkimuksen päiville. Esitän Mediaetnografia työryhmässä tutkimuspaperin, joka käsittelee autoetnografian, osallistuvan havainnoinnin ja itserefleksiivisyyden suhdetta verkkosuremisen tutkimukseen (lisää aiheesta olen blogannut täällä).

Etnografia on kulttuurin tutkijoille sekä tutkimuksen esittämisen tapa sekä itse tutkimusmenetelmä, joka jaksaa herättää keskustelua yhä uudelleen ja uudelleen. Etnografia kuvailee tiettyä kulttuuria (tai kulttuurista käyttäytymistä) perustuen empiiriseen tutkimusaineistoon, missä tutkijan oma minuus on enemmän tai vähemmän yhtenä analyysin välineenä tai lähtökohtana. Erityisesti 2000-luvulla tutkijaminuuden läpinäkyvyys tutkimuksissa on ollut kasvava trendi enkä usko tämän innostuksen ja suosion häviävän ihan heti. Inhimillistä toimintaa tutkittaessa (oli se sitten kaupallinen kulutuskäyttäytyminen, avioliittorituaali tai yksilön luontosuhde) tutkijan omat intressit suuntaavat sekä itse tutkimusfokusta että tutkimuksen intressejä, mutta ennen kaikkea sitä mitä tutkija pitää olennaisena ja havainnoinnin arvoisena**. Lähdinhän itsekin tutkimaan kuolemaa sen vuoksi, että olen joutunut kasvamaan aikuiseksi menetyksen tunteen kanssa, mutta ennen kaikkea, koska halusin vastauksia kysymykseen miksi. Miksi ihminen toimii siten kuin toimii. Se ei ole ydinfysiikkaa tai korkeampaa teoreettista matematiikkaa, vaan subjektiivisuuden ja objektiivisuuden vuorottelua, itsensä etäännyttämistä ja sisällyttämistä itse tutkimukseen, eläytymistä ja ymmärryksen tavoittamista, mutta ennen kaikkea intohimoa omaan tutkimuskenttään.

 

*Monta kärpästä yhdellä iskulla, ja tässä tapauksessa visiitti vanhempien luo.

**Verkkotutkimuksessa havainnointia voikin erinomaisesti dokumentoida erilaisilla näytön videointiohjelmilla, joilla esimerkiksi surffailua, verkkosivujen klikkailua sekä tietysti virtuaalimaailmoissa liikkumista voi tallentaa first person näkökulmasta myöhempää analysointia varten, sillä reaaliajan havainnointikyky on aina rajattua.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s