Muistan joskus teini-iässä katsoneeni Prisman dokumentteja Ylen kanavilta ja ajattelin kuinka hienoa olisi joskus olla sellaisessa haastateltavana. Myöhemmin aikuisena muistan kuulleeni, että vain fiksut ihmiset listaavat lempiohjelmikseen dokumentit (kun tosiasiassa katsovat tosi-tv:tä). Niin tai näin, olen aina pitänyt Prisman ohjelmista, niin kotimaisista kuin ulkomailta ostetuista. Muutama viikko takaperin pääsinkin Prisma Studion haastateltavaksi tutkimuksestani ja samassa jaksossa myös pohti kuolemaa filosofian kannalta Rosa Rantanen, joka on paitsi kollegani Turun yliopistosta myös Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seurasta.
Jaksoa oli todella mielenkiintoista kuvata ja välttääksemme kliseisiä hautausmaa visualisointeja kuvasimme haastattelun Ylen varastotiloissa Pasilassa. Tila olikin toimittaja Pirjo Koskisen sanoin hauska “epätila” ja sopi hyvin tutkimukseni aiheeseen, joka itsessään esiintyy eräänlaisessa epätilassa, virtuaalisessa tilattomuudessa.
Kyseinen jakso tulee tänään Yle 1 kanavalla uusintana kello 20.00 ja sen voi katsoa myös netistä. Keskustelimme muun muassa nettietiketistä ja kuinka surevan voi kohdata virtuaalisesti.
Nettietikettisi tuli sopivasti eteen eilen (?), kun mietin millä kanavalla ja miten kerron äitini kuolemasta. Useat FB-kaverini toimivat ohjeittesi mukaan. Pari peukutti, mutta yritin ymmärtää viestin oikein.
Vielä mietinnässä minkälaisen muistokirjoituksen kirjoitan “tutkimusapulaisestani” historiablogiini, jossa en ole kovin henkilökohtaisia asioita käsitellyt.
LikeLike
Otan osaa. Kuoleman käsitteleminen netissä on tosiaan vielä niin uusi ilmiö, että käytäntöjä ja tapoja täytyy vielä miettiä, ja useimmiten tapauskohtaisesti soveltaa. Tunteiden välittäminen, erityisesti empatia ja osanotto on yksi vaikeimmista asioista välittää tekstissä, varsinkaan, jos ei ole tottunut kommunikoimaan vastaavalla tavalla muutenkaan. 🙂 Tsemppiä ja jaksamista surun kanssa, oman vanhemman menettäminen on aina raskas paikka.
LikeLike