“Äiti, mä oon telkkarissa!”

Muistan joskus teini-iässä katsoneeni Prisman dokumentteja Ylen kanavilta ja ajattelin kuinka hienoa olisi joskus olla sellaisessa haastateltavana. Myöhemmin aikuisena muistan kuulleeni, että vain fiksut ihmiset listaavat lempiohjelmikseen dokumentit (kun tosiasiassa katsovat tosi-tv:tä). Niin tai näin, olen aina pitänyt Prisman ohjelmista, niin kotimaisista kuin ulkomailta ostetuista. Muutama viikko takaperin pääsinkin Prisma Studion haastateltavaksi tutkimuksestani ja samassa jaksossa myös pohti kuolemaa filosofian kannalta Rosa Rantanen, joka on paitsi kollegani Turun yliopistosta myös Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seurasta.

Jaksoa oli todella mielenkiintoista kuvata ja välttääksemme kliseisiä hautausmaa visualisointeja kuvasimme haastattelun Ylen varastotiloissa Pasilassa. Tila olikin toimittaja Pirjo Koskisen sanoin hauska “epätila” ja sopi hyvin tutkimukseni aiheeseen, joka itsessään esiintyy eräänlaisessa epätilassa, virtuaalisessa tilattomuudessa.

Kyseinen jakso tulee tänään Yle 1 kanavalla uusintana kello 20.00 ja sen voi katsoa myös netistä. Keskustelimme muun muassa nettietiketistä ja kuinka surevan voi kohdata virtuaalisesti.

Advertisements

2 thoughts on ““Äiti, mä oon telkkarissa!””

  1. Nettietikettisi tuli sopivasti eteen eilen (?), kun mietin millä kanavalla ja miten kerron äitini kuolemasta. Useat FB-kaverini toimivat ohjeittesi mukaan. Pari peukutti, mutta yritin ymmärtää viestin oikein.
    Vielä mietinnässä minkälaisen muistokirjoituksen kirjoitan “tutkimusapulaisestani” historiablogiini, jossa en ole kovin henkilökohtaisia asioita käsitellyt.

    Like

    1. Otan osaa. Kuoleman käsitteleminen netissä on tosiaan vielä niin uusi ilmiö, että käytäntöjä ja tapoja täytyy vielä miettiä, ja useimmiten tapauskohtaisesti soveltaa. Tunteiden välittäminen, erityisesti empatia ja osanotto on yksi vaikeimmista asioista välittää tekstissä, varsinkaan, jos ei ole tottunut kommunikoimaan vastaavalla tavalla muutenkaan. 🙂 Tsemppiä ja jaksamista surun kanssa, oman vanhemman menettäminen on aina raskas paikka.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s