“Niin siis _missä_ konferenssissa olit?”

Takaisin arkiseen aherrukseen viime viikon Nordic Network of Thanatologyn ja Suomalaisen kuolemantutkimuksen seuran järjestämän konferenssin (ja vapun!) jälkeen. Tuntuu tahmealta, eikä pelkästään siksi, että ilmat ovat suosineet ja tällainen tynkäviikko vaikeuttaa työrytmitystä. Ilmojen suosiminen on aiheuttanut akuutin pihanmylläysinnostuksen, joka näin ensiasunnon ostajalle (oma ensimmäinen piha!) oli ehkä odotettavissakin. Töihin(kin) pitäisi silti keskittyä ja onneksi ohjaajani antoi pienimuotoisen deadlinen 8.5. mennessä, jolloin hänen ohjattaviensa tulee palauttaa teksti/tekstejä tutkijaseminaaria varten. Tuollaiset määräajat ovat itselleni hirvittävän tehokkaita, sillä työskentelen parhaimmillani pienen paineen alla. Itse asetetut määräajat taas yleensä paukkuvat ja venyvät kaikenlaisen prokrastinaation vuoksi, johon tuo aiemmin mainitsemani lapsilukko on kyllä auttanut suuresti. Vielä kun malttaisi laittaa sen aamulla päälle. 😉

Työstän tällä hetkellä kakkoslukuani, jossa on alustavat otsikot:
2. Joining the dots – research, fieldwork and theory
2.1. The New Trobriand – Ethnography of the Net
2.2. Virtual(ly) document(ed)
2.2.1. Research material
2.2.2. Fieldwork
2.3. Hermeneutic-phenomenological interpretation
2.4. Ethics

Kakkosluku on ollut pitkään pilkottuna erillisiksi tiedostoiksi, jotta kykenen hahmottamaan jokaisen alaluvun omana kokonaisuutenaan, enkä lähde rönsyilemään liikaa, mutta nyt se on ollut pakko koota yhteen tiedostoon, jotta koko luku muodostuu selkeäksi ja yhtenäiseksi. Olen palapelikirjoittaja ja copy-pasteilen ihan hirvittävästi. Se on etu siinä mielessä, että tekstiä kyllä syntyy, mutta sen muokkaaminen ja editoiminen on hirvittävän raskasta. Toistoa tulee vähän liikaakin, mikä ei suinkaan vie tekstiä eteenpäin, vaan jumittaa sen paikalleen.

Olen silti vakaasti päättänyt, että koko eipäs-juupas-tekele lähtee esitarkastukseen syksyn lopulla. (lue: jonkun muun pitäisi myös sanella tämä aikataulu, että se oikeasti pysyisi!) Jatko-opiskelijana tämähän on vasta(?) kolmas vuoteni, mutta kokonaisuudessaan olen tehnyt tätä samaa tutkimusta jo viisi vuotta, sillä pro gradu -tutkielmani oli samasta aiheesta. Turnausväsymystä on siis jo ilmassa ja haluaisin mielelläni jatkaa jo uusiin haasteisiin. Se onkin sitten eri asia, mitä nämä haasteet ovat.

Mutta lyhyesti vielä viime viikosta! Kuolemantutkimuksen konferenssimme Dying, death and bereavement – Nordic perspectives oli oikein onnistunut ja energisoiva. Tutkijoita saapui ympäri pohjoismaita ja saimmepa yhden tutkijan Englannista saakka. Key notet olivat erinomaisia, aina sotilaspastorin (Janne Aalto) näkökulmista sotilaan kuolemasta Norjan Breivik-ampumisvälikohtauksen aiheuttaman tunnereaktion analyysiin (Ida Marie Hoeg) sekä valokuvausprojektiin, jossa halutaan rohkaista ihmisiä puhumaan enemmän kuolemasta ja kuolemisesta (Ade Marsh). Seuraava konferenssi järjestetään mahdollisesti Tukholmassa 2014.

This slideshow requires JavaScript.

Kun kerron olevani/olleeni kuolemantutkimuksen konferenssissa, herättää se yleensä hilpeyttä ja kulmienkohottelua. En tiedä uskotaanko meidän siellä pukeutuvan mustiin kaapuihin ja luennoivan pääkallojen keskellä black metal -musiikin soidessa taustalla, mutta tämän alan konferenssit ovat yleensä mitä hilpeimpiä. Jostain syystä kuolemantutkimuksen piiriin hakeutuu sosiaalisia ja iloisia ihmisiä, tai sitten tämä ala saa vain nämä puolet ihmisistä esiin. Yllä olevassa lyhyessä kuvasarjassa ei ehkä tätä hilpeyttä ja iloisuutta näy, sillä en ole ehtinyt käydä vielä kaikkia kuviani lävitse. Näissä vain jotenkin kiteytyy koko konferenssi-idea noin yleisesti. Keskusteluja, luentoja, workshopeja, kahvia, aikatauluja…

Kuoleman ei tarvitse olla niin synkkää ja vakavaa. Sille voi ja pitää voida vähän nauraa, ja ennen kaikkea (näin tutkijan näkökulmista) siinä riittää loputtomasti ihmettelemistä.

Mutta nyt lissää kahavia ja sen kakkosluvun kimppuun..

Advertisements

2 thoughts on ““Niin siis _missä_ konferenssissa olit?”

  1. Kestävyyttä mielenkiintoisen tutkimuksen loppuun saattamiseen, kyllä se sieltä putkahtaa kun on jo noin pitkällä! Luin äskettäin Mirjam Klaassensin väikkäriä Final Places – Geographies of death and remembrance in the Netherlands, 2011. Siinä on myös digitaalisista muistosivuista. Jokatapauksessa sen loistavassa esipuheessa vähän samankaltaisia fiiliksiä Hollannin suunnalta.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s