Kulttuurintutkijat kuohuvat

Facebookissa kuohuu Hesarin pääkirjoituksen vuoksi/ansiosta. Elina Grundström kirjoitti 6.3. Helsingin Sanomien kolumnissaan kuinka humanististen tieteiden arvostus on saavuttamassa aallonpohjaansa. Joillain laitoksilla taistellaan pelkästään käyntikorteista, kun taas toisissa kustannetaan opiskelijoille verkostoitumismatkoja toiselle puolelle maailmaa. Näin humanistin näkökulmasta ei voi kuin todeta, että “maailmassa on virhe”.

Opiskelujeni alkuajoista saakka olen joutunut perustelemaan uravalintaani muun muassa sillä, ettei raha ole minulle tärkeää ja jos olisin halunnut rahakkaan työpaikan, olisin lähtenyt insinööriksi. Opiskelujen alussa meille myös sanottiin, että työllistyminen tulee olemaan vaikeaa ja moni meistä päätyisi kortistoon heti valmistuttuaan. Tällainen diskurssi itsessään jo rakensi opiskelijoille mielikuvaa siitä, kuinka peli on jo menetetty. “Meistä ei ole mihinkään.” Päätin pelata varman päälle ja hankkia pätevyyden museoalalle, koska professori Janne Vilkunakin uhosi suureen ääneen vuonna 2005, kuinka “museologia on tulevaisuuden ala” ja “täältä niitä työpaikkoja tulevaisuudessa saa, kun suuret ikäluokat väistyvät”. Vähänpä Janne osasi ennustaa poliittista ilmapiiriä  ja taloudellista tilannetta, jossa kulttuuri(perintö)aloja pidetään turhanpäiväisenä kippojen ja kuppien keräilynä ja perinnepuvuissa tanssimisena.

Omaksi onnekseni en ole joutunut työtöntä päivää näkemään ja olen ollut Museovirastossa(kin) useassa eri työsuhteessa ja yksikössä. Olen luonnostani kehittäjä ja uudistaja, minkä vuoksi halusin tuoda näkemyksiäni myös työhöni – vaihtelevin menestyksin. Vuonna 2009 olin järkyttynyt havaitessani, ettei esimerkiksi Seurasaari ollut lainkaan Facebookissa tai koko virastossa ei ollut käytäntöjä museoalan yksiköiden mainostamiseen sosiaalisessa mediassa. Käytännöt olivat jääneet 80-luvulle eikä uusi tuulia voinut nostattaa vaikean ja monimutkaisen byrokratian vuoksi. “Saavutettavuus” oli myös yksi seikka, johon moni hyvä idea kaatui alkuunsa, sillä “eiväthän kaikki ole Facebookissa” ja Museoviraston nettisivut täytyvät olla kokonaisuudessaan myös kuulo- ja näkövammaisten saavutettavissa.

Tottakai tämä on ymmärrettävää, mutta ajat ovat muuttuneet jo aikaa sitten ja keinot löytyy aina. Paperimainonta ei ole enää se tehokkain tapa saavuttaa nuorta kävijäkuntaa, jotka ovat nimenomaan tulevaisuuden aikuisia, jotka tuovat omia lapsiaan ja nuoriaan kulttuurialan kohteisiin, tai parhaimmassa tapauksessa: ovat päättämässä näiden rahoituksista.

Henkilökohtaisesti olen aina ollut kiinnostunut yrittäjyydestä, sillä ihannetyöpaikassani saisin itse päättää työajoistani (oho, teen sitä parhaillaan!) sekä useimmiten myös työn sijainnista. En näkisi ollenkaan mahdottomana ajatuksena, että perustaisin yrityksen, missä tarjottaisiin kulttuurintutkijoiden konsultointipalveluja eri yrityksille, jotka nimenomaan ovat kiinnostuneita palvelujensa ja tuotteidensa räätälöinnistä asiakaskuntalähtöisesti, mutta eivät omaa resursseja ja tietopääomaa tämän suorittamiseen. Minä omaan, mutta rahalliset resurssit puuttuvat.

Miten siis markkinoisin itseäni ja palvelujani? Erittäin hyvä kysymys. Tiedän olevani hyvä puhumaan ja luennoimaan. Esiintyminen ja kouluttaminen ei siis ole ongelma. Tietopääomani ja yleissivistykseni on laaja, kiitos koulutukseni antropologian ja digitaalisen kulttuurin saralla, mutta myös henkilökohtaisen “otan selvää”-asenteen vuoksi. Pystyn tuottamaan sisältöä niin digitaalisesti kuin paperimuodossa. Olen suunnitellut opastuskonsepteja ja tiedän kuinka käyttäjäkokemusta lähdetään tavoittelemaan. Kyselyt, haastattelut, niin kasvokkain, internetissä kuin vaikkapa videopodcastin avulla ovat hallinnassa.  Tiedän jonkin verran taittamisesta, graafikon työstä, video- ja valokuvaamisesta, tapahtumajärjestämisestä, projektien vetämisestä, rahoituksen hakemisesta, sekä itsenäisestä ja tiimityöskentelystä. Osaan budjetoida, tehdä nettisivuja, pitää yhteyttä sidosryhmiin, pyytää tarjouksia, kilpailuttaa ja jopa suunnitella (museokauppa)tuotteita. Jos taas en jotain osaa, opettelen tai kysyn – ja nyt tulee taikasana – verkostoltani.

Kulttuurintutkijat ovat siis päättäneet kokoontua ensi viikolla 14.3. kello 17.00. Katso lisätietoja täältä (kyllä, se on Facebook).

Osaanko minä markkinoida palvelujani ja osaamistani? En tiedä. Siksi olen menossa keskustelemaan ja kuuntelemaan ensi viikolla. Tuletko sinäkin?

Advertisements

2 thoughts on “Kulttuurintutkijat kuohuvat”

  1. Satakuntalaiset (meiltä lähtöisin, *kröhöm* 😉 ) kulttuurintutkijat ovat perustaneet Kulttuuriosuuskunta Nyyfiikin. Tuommoista osaamista voi siis markkinoida esim. näin: http://nyyfiiki.fi/ 🙂

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s