Apu(a)rahoja ja apura(u)hoja

Sieltähän se napsahti, uusi apuraha tälle vuodelle. Valtava kivi vierähti sydämeltä, vanne lakkasi kiristämästä päätä ja niin edelleen (lisää sopiva vertauskuva).

Matkaoppaiden mainoksesta lainaten tämän työn “suola ja arsenikki” on nimenomaan apurahojen hakeminen. Sitä tieten tahtoen asettaa itsensä neljäksi vuodeksi asemaan, joka vastaa vuoden mittaisia pätkätyösuhteita. Joka vuosi joutuu käyttämään päiviä ellei jopa viikkoja työajastaan siihen, että anoo ja hakee lakki kourassa rahoitusta tutkimukselleen. Kuukausittain käteen jäävä summa on pieni, mutta kaipa se näin lapsettomalle ei-keskusta-asunnosta-haaveilevalle on riittävä. Vähän juustoa sen leivän päälle. Kurkkuakin, mutta ei kotimaista sentään.

Moni myös ihmettelee miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti tehdä tällaista työtä, jossa rahallinen epävarmuus syö jatkuvasti motivaatiota. Ihmettelenhän sitä minäkin, kun tulostelen hakemuksia, liitteitä, suorituksia ja otteita. Rustaan allekirjoitukset sydänverellä.

Toisaalta tämä vapaus on juuri sitä mitä työltäni haluan. Kotikonttorissani ei ole kellokorttia, vaan töitä tehdään välillä vuorokauden ajasta riippumatta. Eilen heräsin neljän jälkeen aamulla tekemään Second Life-haastattelua (Second Lifen aikavyöhyke kulkee San Fransiscon ajassa, joka on -10h Suomen ajasta). Myöhemmin päivällä otin univajeen kiinni päikkäreillä.

Saan tehdä sitä mitä haluan missä haluan ja miten haluan. Itsepäiselle ja “minä ite”-ihmiselle tällainen on nannaa. Ehtii sitä kellokorttia leimailla myöhemminkin! Voi olla kuitenkin, että symbioottiseksi muodostuva suhteeni armaaseen läppäriini herättää närää huushollin toisessa osapuolessa. Tämä on tietenkin vain empiirisesti vielä testaamaton hypoteesi.

Advertisements

2 thoughts on “Apu(a)rahoja ja apura(u)hoja”

  1. Jee, onnea apurahasta! Hieno homma!

    Kivasti luonnehdit tuossa työn hyviä ja huonoja puolia – kun muistaisi välillä olla iloinen niistä hyvistä puolista… Itse alan jo vähän väsyä niiden huonojen puolien hallitsevuuden alle, ja esimerkiksi jatkuva epävarmuus apurahasta ja koko ajan liikkeellä pitävä hakuprosessi väsyttää ja käy hermoon, pahasti, jatkuttuaan jo monta vuotta.

    Like

    1. Kiitos! 🙂
      Mulla on ollut tapana muistella niitä menneitä p***aduuneja, joita joskus on raatanut niska limassa vain saadakseen saman verran rahaa käteen kuin nyt apurahalla. 40h viikossa grillillä yövuorossa ja jatkuva kuumeilu unipulan vuoksi muistuttaa kivasti siitä, miten tähän pisteeseen on päästy. 🙂 Tsemppiä! Kyllä se aurinko aina välillä sinne risukasaankin paistaa!

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s