Hiljaa hyvä tulee

Slow science: vaihtoehto yliopiston macdonaldisoitumiselle? (Petri Salo ja Hannu L. T. Heikkinen)

Salon ja Heikkisen artikkelissa käydään lävitse erinomaisia lähtökohtia yliopistotutkimuksen tehostamisesta ja valvonnan tiukentumisesta. Tuntuu absurdilta ajatella, että joutuisin kellokortilla määrittelemään tutkimustunnnit ja laadun johonkin järjestemään, joka kerää dataa tuhansista ja tuhansista työntekijöistä. Hukkuminen tuohon massaan on väistämätöntä eikä edesauta esimerkiksi työssä jaksamista saati työn muokkaamista henkilökohtaisen elämän vaatimien tarpeiden mukaiseksi.

Artikkelissa mainitaan myös “keksittyjen tuntien demoralisoiva vaikutus”, johon pääsin tutustumaan henkilökohtaisesti kulttuuriperintöalalla työskennellessäni. Tuntilistojen naputtaminen järjestelmään jäi yleensä viime tinkaan ja 7,25h copy-pasteilu tuli tavaksi. Kun kysyin esimiehiltäni kuinka tarkkaan minun tulisi tuntimääräni jaotella tehtyjen tehtävien mukaan, oli vastauksena “höpö höpö, kunhan laitat jotain”.

Yhteiskunnassamme näyttäisi olevan meneillään kaksi kehityssuuntaa, joista toinen vaatii yhä byrokraattisempaa ja valvotumpaa työntekoa ja toinen taas innovatiivisempaa ja luovempaa lähestymistapaa. Harva tutkija tuskin kykenee jokainen päivä työskentelemään tehokkaasti ja produktiivisesti 7,25 tuntia, ilman keskeytyksiä, tai ilman henkilökohtaisen elämän vaikutuksia (perhe, parisuhde, ihmissuhteet, ruumiin ja mielen kolotukset). Joitain tällaisia super-tutkijoita varmasti on, ja heidät nostetaankin usein esimerkeiksi jalustoille “näin teidänkin kuuluisi olla”, kuin huippumallit tavisnaisten rinnalle.

Joudun itsekin usein perustelemaan ja selittelemään työrytmiäni ja työntekoani kotikonttorini puitteissa. “Mä en ainakaan sais mitään aikaiseksi” on yleinen lausahdus. Kysymykseni kuuluukin kuinka moni todella on aktiivisen tehokas, produktiivinen ja muutenkin tuottelias työpäivänsä jokaisena minuuttina? Tuskin kukaan. Itse käytän nuo epäproduktiiviset minuutit vaikka tiskaamiseen tai pyykkäämiseen, koirien ulkoiluttamiseen tai pään rapsuttamiseen. Niin ja siihen Facebookiin.

Työn(i) ja tieteen(i) tekeminen perustuu tuohon nimenomaiseen slow science -ajatteluun. Joinain päivinä saan aikaiseksi, joinain en. Tämä on prosessi, ennen kaikkea, ja ihana prosessi onkin. Aiheeni surullisuus, melankolisuus ja herkkyys vaatii myös itseltäni tiettyä etäännyttämistä, kylmyyttä ja pakenemista(kin). Ajatustyötä, joka saattaa tulla ahaa-elämyksenä kaupan kassalla tai punttisalilla. Joinain päivinä en vain kertakaikkisesti kykene kohtaamaan surevaa ihmistä ja koskettavaa materiaalia. Noina päivinä tehdään paperitöitä, organisoidaan projekteja ja tehdään työn alla oleville teksteille kielenhuoltoa. Hitaasti hyvä tulee, tästäkin.

Advertisements

4 thoughts on “Hiljaa hyvä tulee

  1. Sinut on nähty Sunnuntaisuomalaisessa.

    Ja tiedettä pitäisi saada tehdä tieteen tahtiin: ei kukko käskien laula, kuten vanha kansa tietää.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s