Villasukkaseminaari

Tämä postaus ei ehkä toteuta sosiaalisen median mahdollistamaa “reaaliaikaisuutta”, sillä tulin Sumiaisten seminaarista kotiin jo perjantaina. Viikonloppu meni perhetouhuissa ja koirasta huolehdittaessa, joten mielen päällä on roikkunut kaikkea muuta.

Reissu oli kuitenkin yhtä onnistunut kuin viime vuonnakin. Kyseessä oli siis Porin Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen sekä Jyväskylän Historian ja etnologian laitoksen jatko-opiskelijoiden ja henkilökunnan muodostamasta seminaarista, joka järjestettiin nyt jo toista kertaa. Viime vuonna kokoonnuttiin Reposaaressa ja tänä vuonna taas Pirjo Korkiakankaan kotitalolla Sumiaisissa. Vanhoissa taloissa yöpyminen on tehnyt tapahtumasta eräänlaisen”villasukkaseminaarin”, joka myös on rentoudessaan hyvin kuvaava.

Viime vuonna esittelin alustavaa dispositiotani, sillä olin saanut jatko-opiskelupaikan vasta kuukautta aiemmin. Tänä vuonna olen kenttätyövaiheessa ja purnasin haastateltavien saamisen vaikeutta. Aiheeni on sen verran herkkä, että olen saanut vastauksia lähettämiini tutkimuspyyntöihin noin 1/20, mikä on saanut ajoittain vaipumaan epätoivoon. Varttuneemmat tutkijat kehottivat tyytymään siihen mitä saan ja vaihtamaan joko tutkimusnäkökulmaa ja/tai kysymyksiä. Kiukutteleva “enkä!” oli ensimmäinen reaktioni, sillä tiesin, että jossain tuolla on ihmisiä, jotka haluavat puhua. Puhuminen omasta surusta on hyvin monelle ihmiselle terapeuttista ja minkä jos kuka haluan kuunnella. Siksi olinkin haljeta riemusta, kun aamulla sähköpostissa odotti oma-alotteinen yhteydenotto, toinen vinkki ja tekemääni kyselyyn on ropissut vastaajia ja sähköpostiosotteita lisäyhteydenottoja varten. Ja nimenomaan viikonlopun aikana. Pitäisi varmaan useammin manata etenemisen hitautta, jotta se loikkaisi tällä tavoin “salaa” eteenpäin.

Seminaarissa oli myös puhetta omista heikkouksista ja vahvuuksista. Olen kärsimätön luonne ja haluan kaikkimullehetinyteikäkohta, minkä kanssa olen taistellut nyt mm. viime vuoden ajan. Luotto omaan osaamiseen ja kaiken järjestymiseen on tutkijan työssä hirvittävän tärkeää ja tämän aamuinen onnistuminen on yksi esimerkki siitä miten asioilla on vain tapana järjestyä. Stressaamalla, angstaamalla ja hiusten harmaannuttamisella ei pidemmällä tähtäimellä ole kuin kardiologisia ja mielenterveydellisiä haittoja. Tämä työ on kuitenkin onnistumisten hetkinä ihan hirvittävän kivaa.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s