Mun tila, sun tila, meidän tila, noiden tila..

(kuva: Fred Mertz for USA TODAY )

Törmäsin kesätyöpaikassani kahvihuoneen pöydällä lojuneeseen S & A -lehteen (sihteeri ja assistentti), joka oli sopivasti avoinna mielenkiintoisen artikkelin kohdalla. Artikkelissa puhuttiin kolmansista tiloista työpaikkoina, eli julkisista tiloista työskentelytiloina. Työantajat ovat kuulemma heräämässä todellisuuteen, jossa korostetaan työn laatua sen muiden ominaisuuksien edelle. Näitä kolmansia tiloja, eli kahviloita, lentokenttiä, juna-asemia ja aulatiloja, käyttävät pääasiassa nuorehkot “nomadityöntekijät“, joiden täytyy liikkua päivittäin runsaasti tai viettävät muutoin paljon aikaa matkustellen.

Itselleni tämä artikkeli kolahti juuri sen vuoksi, että optimaalinen tila omalle työskentelylleni, ennen kaikkea sen ideoinnille ja tekstin editoinnille, on julkinen tila. Mielellään liikkuva, kuten juna tai jokin muu pitkän matkan kulkuväline.

Junassa on myös jotain rauhoittavaa siinä pikku cubiclessa istuminen, ohikulkevien ihmisten vilkuilu ja jonkin tyyppinen ärsykkeetön tyhjiö, joka siinä tilassa muodostuu. Saan tarvittaessa virikkeitä silmille, kun vain vilkaisen ikkunasta ulos. Mukanani on vain tarvittava, jolloin huomioni ei herpaannu esim. tiskivuoreen, pyykkeihin tai kuiviin kantapäihini kuten kotona.

Kuvittelin ennen väitöskirjatyöskentelyn aloittamista, että se tulisi olemaan ainakin alkuun hyvin nomadimaista, “missä läppäri siellä toimisto”-tyyppistä ratkaisua. Toisaalta haaveilen työhuoneesta, jonka seiniä peittäisi massiiviset kirjahyllyt ja yhden seinän ikkuna upeine näkymineen. Ikkunan edessä, kasvot kohti ikkunaa, olisi upean iso tummaa puuta oleva työpöytäni, jonka äärellä voisin paperipinojen ympäröimänä mutista hajamielisenä ajatuksiani ja harmaannuttaa ohimoitani..

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s