Welcome to the dark side (we have cookies?) – internetin pimeästä puolesta

Andy Beckett kirjoitti The Guardianissa internetin “pimeästä puolesta” ja Freenetin tarjoamasta mahdollisuudesta täydellisempään anonymiteettiin kuin mitä tällä hetkellä on internetin “pintatasossa” mahdollista. Freenetin kaltaisten palvelujen avulla dataa voidaan jakaa vapaasti, kuten alunperin internetin ideana olikin. Valitettavasti tämä tuo lieveilmiöitä rikollisuuden, kuten lapsipornon parissa, sillä juuri rikolliset tahtovat säilyttää anonymiteettinsä mahdollisimman hyvin.

Olen usein miettinyt kuinka Google hakukoneena ei vastaa sitä mitä tutkijana, antropologina, siltä vaatisin. Antropologian koulutukseen kuuluu vahva painotus ensikäden tiedon hankkimiseen eikä muiden hankkimaan tietoon. Varhaiset antropologit olivat nimittäin usein pappeja tai varakkaita kauppiaita, jotka kuuntelivat lähetyssaarnaajien ja merimiesten kertomuksia kaukaisten maiden kulttuureista ja tekivät näistä omia “päätelmiään”. Tätä kutsutaan nojatuoliantropologiaksi, joka tuntuu muodostuneen kirosanaksi alan keskuudessa. On häpeä, jos ei tutkimustaan tee fyysisesti ja henkisesti uuvuttavalla (rituaalisella) matkalla kaukaiseen maahan. Kenttä on aina ollut jossain kaukana, muualla, villi-ihmisten joukossa. 1970-luvulla antropologia alkoi kääntyä katsomaan enemmän peiliin, eikä vähiten feministisen liikkeen ansiosta. 1990-luvulla internet tarjosi uudenlaisen näkökulman ihmisten (kulttuuriseen) toimintaan, mutta taustalla kummitteli edelleen nojatuolin pelko. Saanko todella istua tuolissani, avata tietokoneen ja suorittaa kenttätyötäni siten?

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla tämä alkaa olemaan jo itsestäänselvyys internetin ollessa osa länsimaista elämäntapaa. Silti koulutukseni pakottaa minut kyseenalaistamaan sen tiedon mitä saan olemassaolevien raamien puitteissa. Kirjoitan hakusanan Googlen hakukenttään ja se päättää puolestani mikä aineisto on olennaista ja mikä ei. Hakuosumia muistomerkkisivuistoille on satojatuhansia, mutta yleensä Google antaa noin viisi ensimmäistä osumaa, jotka todella sopivat tarkoituksiini. Vaihtelemalla hakusanoja saan kuitenkin enemmän osumia, enemmän sivuja tutkittavaksi, mutta silti mieltäni kalvaa epäilys, että tässä ei ole kaikki.

Becketin artikkelissa pohditaan juuri internetin pimeää puolta. Sanalla ‘pimeä’ on kaksi merkitystä tässä mielessä. Se voi tarkoittaa juuri näkymättömiin jäävää, mutta myöskin pahuutta. Anonymiteetillä halutaan yleensä salata jotain, jotain mitä ei haluta muiden tietoon.

“The more people do everything online, the more there’s going to be bits of your life that you don’t want to be part of your public online persona,” Danny O’Brien sanoo. Hän on aktivistina the Electronic Frontier Foundationissa, joka ajaa yksityisyyden mahdollistamista virtuaalimaailmassa. Jos käytetään esimerkiksi tätä blogikirjoittamista (johon sain idean Mari Koolta) tuntui vaikealta laittaa pystyyn blogia, joka on omalla persoonallani. Miksi? Mitä minulla on salattavaa? Olen niin tottunut seikkailemaan bittilandiassa erilaisten pseudonyymien suojassa, että tuntuu haavoittuvalta paljastaa omaa persoonaa tällä tavalla. Mutta vaikka internet on minulla myös työväline ja tutkimuskohde, se on minulle myös kommunikaatioväline, paikka, jonne voin mennä olemaan muiden ihmisten kanssa. Sen merkitysulottuvuudet ovat riippuvaisia sen tarjoamista mahdollisuuksista, niin myös yksityisyyden ja julkisuuden suhteen.

Tim Berners-Lee kirjoitti jo kymmenen vuotta sitten: “I have a dream for the web in which computers become capable of analysing all the data on the web – the content, links, and transactions between people … A ‘Semantic Web’, which should make this possible, has yet to emerge, but when it does, the day-to-day mechanisms of trade, bureaucracy and our daily lives will be handled by machines talking to machines.”

Semanttinen web on ideana juuri sitä, minkä suhteen olen tutkijana skeptinen, mutta käyttäjänä taas innostunut. Mikä olisikaan parempaa, kuin antaa tietokoneen hoitaa ne naurettavat automaattiset toiminnot, jotka vievät aikaa ja vaivaa! Tutkijana taas olen skeptinen, sillä jälleen jokin (/joku?) muu päättää puolestani mikä on olennaista ja mikä ei.

Valitettavasti internet (humanistisena) tutkimuskohteena on haastava juuri sen käsittämättömän kokonsa vuoksi. Vähän sama asia kuin itsepintaisesti väittäisin, että kykenen ja haluan laskea kaikki tähdet taivaalta. Kökötän kannonnokassani niska kenossa ja mutisen “yks..kaks..kol..”

About these ads

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s